tiistai 21. toukokuuta 2013

Viikonloppu Tallinnassa

Lauantaiaamuna 7.15 treffit satamassa, joten ennen kuutta sängystä ylös, vähän aamupalaa ja menoks. Menimme Lindalinella 90min Tallinnaan. Matka kului rupatellen ja teetä juoden.

Tallinnassa oli hirmuinen sumu, näkyvyys lähes olematon. Lähdimme kävelemään hotellille, jonne löysimmekin pienen mutkittelun jälkeen. Yksi huoneistamme oli jo valmis, joten matkatavarat saimme sinne säilytykseen. Nälkä kurni vatsassa, joten syömään. Olimme vanhasta kaupungista vähän sivussa, löysimme Matkahuollon, jossa söin kanasalaatin.

Aterioinnin jälkeen kävelimme paljon kehuttuun lankakauppaan Karnaluksiin, ja kyllähän se melkoinen paikka olikin. Hirveästi lankoja ja ihan liian paljon keinokuituisia keriä. Ei tullut sellaista "ihania lankoja"-oloa. Angoralankaa ostin sekä kerän puhdasta paikallista villalankaa. Kiertelimme kaupassa reilu pari tuntia. Käytiin myös toisessa kaupassa, jossa lankoja oli vähän. Sieltä ostin Mohairia kolme kerää. Hintaakin oli jo Karnaluksiin verrattuna enemmän.

Kävelimme vanhaan kaupunkiin kahvilaravintolaan, jossa istuimme terassilla lämpövastuksien alla. Joimme pullollisen valkoviiniä viiteen henkeen ja nautiskelimme välipalaa. Itse söin Siskon kanssa juustoja ja mansikoita. Nam.

Sää oli ihmeellinen koko päivän. Sumun hälvettyä tuli sade, iltapäivällä taas lämmin ja lähtiessämme taas kiertelemään kohden satamaa kylmä viima.  Eräs Siskoista joutui ostamaan pitkähihasen. Käytiin ruokakaupassa, josta ostin sitrusvettä, paikallista suklaata ja pienen pullon valkkaria, jota ei illalla jaksanutkaan nautiskella.

Osa siskoista lähti viemään ostoksia hotellille ja me loput jäätiin vanhaan kaupunkiin yksille. Siinä vaiheessa satoi ja ukkosti. Hotellilta Siskojen palattua kävelimme illalliselle. Sää oli muuttunut aurinkoiseksi ja lämpimäksi.

Ruokailimme mukavassa vanhan kaupungin ravintolassa, jossa minunkin gluteeinittomuus osattiin huomioida oikein. Söin lammasta ja jälkkäriksi jäätelöannoksen. Paikka alkoi mennä jo kiinni kun saimme syödyksi. Ennen puolta yötä oltiin hotellilla aika uupuneina. Suomen Euroviisumenestyskin selvis vasta aamulla.

Aamupalan jälkeen kävelimme Kaupamajaan, jonka lankakaupasta löysin monisinisävylankaa, joka on täyttä villaa. Sitä ostin pari vyyhtiä. Luomukaupasta tarttui mukaan teetä, viinipullo ja suihkusaippuaa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, josta teekaupasta löysin ihania teelaatuja ja homma meinasi karata vähän lapasesta. Ostin nimittäin neljää eri teetä ja luomukaupan pari teetä siihen päälle. Noh, kovana teen juojana ei varmasti muodostu teet ongelmaksi.

Vielä ennen hotellille paluuta kävimme mm. pienessä keskiaikaisessa paikassa, jossa juomat ja ruoka tarjoiltiin saviastioista. Puolukkamehu oli hyvää savisesta tuopista eikä häränlihamakkarassakaan vikaa ollut. Piirakat olisi varmasti olleet myös herkullisia, mutta ei gluteeinittomia, joten kävin syömässä kanasalaatin lähiravintolassa.

Kotimatka sujui rauhallisesti. Ehkä hiukan väsymystä ilmassa kahden vilkkaan päivän tuloksena. Kotona purin kassin ja pakkasin uudelleen opaskoirakurssia varten. Samalla puhuin puhelimessa mikä ei ehkä ajatusten koossa pitämisen kannalta siinä väsymystilassa ollut ehkä fiksuinta. Vielä en kuitenkaan ole huomannut puuttuvan mitään oleellista.

Tallinnan tuliaisena sain jonkin pöpön. Kahdella Siskolla oli myös vatsan kanssa ongelmia. Heräsin yöllä hirveään vatsakipuun ja väänteeseen. Istuin vessassa hikoillen vajaan tunnin. Välillä sattui niin paljon, että oli pakko uikuttaa. En koskaan ole kokenut vastaavaa.Lopulta olo helpotti sen verran, että palasin sänkyyn. Pelkäsin etten pystyisi osaloittamaan opaskoirakurssia. Onneksi vääntö vaimeni kaiherrukseksi ja olo koheni. Aamulla pakkasin loput tavarat ja lähdin kurssille. Onneksi eilinen oli toiminnallisesti rauhallinen päivä, joten pärjäsin kaiherruksen kanssa, joka tosin alkuillasta muuttui närästykseksi. Siinä vaiheessa huumori oli kyllä koetuksella.

Mutta joka tapauksessa kiva matka Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Karnaluks vähän pettymys aidoista raaka-aineista pitävälle, mutta ehkä toisella kertaa löytyy muita lankakauppoja missä käydä. Nytkin oli useampi listalla, mutta Karnaluksin lisäksi vain pariin ehdittiin, toisaalta alkoi olla jo aikamoinen lankaähky sen Karnaluksin lankapaljouden jälkeen.


2 kommenttia:

  1. Mä kanssa petyin Karnaluksiin kun siellä ekalla kerralla kävin, se keinokuituisten paljous ärsytti kyllä. Kiva paikka se on vierailla, enemmän mulla meni se kuitenkin puikkojen yms osteluun eikä lankojen hamsterointiin.

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa mäkin ostin parit puikot, unohdin mainita. Ei siellä tullut lankahamsterointioloa laisinkaan.

    VastaaPoista