Osa 2: Kaasukahva käyttöön - sadekeli ällöttää, vesilätäköt inhottaa

Säätilassa tapahtui keskiviikkona valitettava muutos, aurinko väistyi
sateen tieltä. Iltapäivän harjoituslenkillä vettä tulikin tuulen
mukana vaakasuoraan. Otto oli sitä mieltä, että nyt on keli milloin ei
huvita olla ulkona. Liike hidastui ja miltein pysähtyi. Raukka ei
ymmärtänyt, että mitä reippaammin käveltäisiin sitä nopeammin
päästäisiin takaisin sisälle. Lenkkimme lyheni joka tapauksessa
oleellisesti ja treeni jäi vähän olemattomaksi. Kouluttajan mielestä
kulkumme näytti jo sen verran hyvältä ettei syytä paniikkiin.




Kahvin jälkeen meillä alkoi luento koirien terveydenhuollosta. Luennon
piti Opaskoirakoulun kennelpäällikkö ja eläinlääkäri. Välillä käytiin
päivällisellä. Meille jaettiin myös Skalibor-punkkipannat, syksylle
matolääkkeet, kampa ja suka. Itse olen Harmaakuonolla käyttänyt
yrttipantaa jo monen kesän ajan. Tuo lääkepannan myrkky ällöttää, jos
putoaa järveen, tuhoaa pieneliöstöä. Voiko olla kovin turvallinen
koirallekaan. Lääketiede ei kuitenkaan pidä yrttiversiota
luotettavana, mutta itselläni siitä on hyvät kokemukset. Ei ole ollut
punkkeja koirassa.




Koirien ruokinta herättää paljon tunteita ja siitä mielipiteet
vaihtelevat hurjasti. Opaskoirakoulu suosii kuivamuonaa ja lisänä
pieniä määriä kotiruokatyyppistä ruokaa. Oikeiden luiden antamista
tulisi välttää, koska niistä irtoaa teräviä paloja, jotka voi rikkoa
koiran suoliston. No raakaruokintaa suosivathan ajattelevat taas aivan
toisin.




Joka tapauksessa luennon tärkein anti oli ehkä se, että koirien
terveydenhuolto on tärkeää, siihen kannattaa panostaa, koira kannattaa
tunnustella läpi päivittäin esim. iltapissatusten jälkeen. Koirien
hieromista myös suositeltiin ja siitä iloitsen ihan
ammatti-ihmisenäkin. Työkoiran lihashuolto on tärkeää ja jokainen voi
itsekin hieroa koiraansa. Aina se ei vaadi ammattilaista.




Otto oli huoneessa luennon ajan, joten luennon päätyttyä kiiruhdin
antamaan pojalle ruokaa ja olemaan sen kanssa. Iltapalan jälkeen
lähdimme toisen koirankäyttäjän kanssa viemään koiria
koira-aitaukseen. Koirat ovat vielä epävarmoja eikä välttämättä tee
itsenäisiä päätöksiä, tai alkavat muuten vain vähän kokeilla. No joka
tapauksessa kumpikaan koirista ei näyttänyt koira-aitausta meille.
Menimme sen sivusta aina jollein huoltoportille asti. Vettä satoi ja
Ottoa moinen inhotti. Palasimme ulko-ovelle, josta lähdin uudestaan
aitausta kohden ja tällä kertaa porttikin löytyi ja koira pääsi
hädälleen. Olimme aika märkiä sisälle päästessämme, mutta selviydyimme
kuitenkin.




Yö meni rauhallisesti ja aamulla koira-aitaus löytyi helposti.
Jouduimme tovin odottelemaan vuoroamme sateessa. Se tuntui vähän
tylsältä, joten pyysin kouluttajaa näyttämään meille paikan mihin ei
tarvitsisi jonotella.




Aamupäivän lenkillä kiersimme ns. Cittarin lenkin. Kävelimme koko ajan
kuitenkin ulkona. Otto haki hyvin suojatiet, mutta vauhti oli aika
matelua. Treenasimmekin kaasukahvan käyttöä. Eli valjaiden aisa ylös
ja eteen. Heti kun koira lähtee reippaammin liikkumaan kahva alas. Ja
jos valjaiden nosto ei riitä apuun talutin. Se viedään eteen ja
nypytetään kunnes vauhti lisääntyy. Ja kun se lisääntyy talutin
takaisin normaaliin asentoonsa. Alkuun tätä sai toistaa yhtenään ja
liikkeestä tulee vähän pumppaavaa. On aika raskasta tuollainen
hoputtaminen, samalla kun pitäisi itse rennosti kävellä mukautuen
vauhtiin. Syrjä pysyi lisääntyneestä vauhdista huolimatta aika
mukavasti. Mulle tämänlainen toiminta on todella vierasta. Harmaakuonon kanssa välillä kaipasi jarrukahvaa eikä mitään kaasukahvoja :D

Lounaan jälkeen kiersimme siirtolapuutarhalenkin ja taas mentiin samalla teemalla, haettiin Otolle varmuutta ja vauhtia. Kaasukahva olikin ahkerassa käytössä. Olen iloinen siitä, että osasin toimia yllättävän hyvin Oton kanssa ja koira toimi paremmin ja paremmin. Silti minulla oli lenkin jälkeen vähän ristiriitainen olo. Kaipasin vauhtia, kaipasin touhotustakin mitä Otolla ei ole tullut toistaseksi esiin. Kaikilla Oton sisaruksilla on tuota vesikeli-inhoa ja se on näkynyt koulutuksessa, mutta ei näin voimakkaasti. Kouluttajan mukaan Otto ekalla luokalla veti niin paljon, että lapa kipeytyi. No nyt sellaisesta ei ole pelkoa. Rauhallisuus on kai vähän yllättänyt kouluttajankin, mutta niin Oton kouluttaja kuin johtava kouluttajakin vakuutti minulle Oton virkistyvän, ja tämän kaiken johtuvan tästä muutoksesta mikä koiraa nyt kohtaa. Ja onhan se loogista ja ymmärrettävää.

Kahvin jälkeen istuskelimme kurssikavereiden kanssa oleskelutilassa jutellen niitänäitä, pääasiassa koiristamme ja niiden erilaisista metkuista. Koirat lepäsivät huoneissaan. Päivällisen jälkeiselle luennolle otin Oton mukaan harjoittelemaan. Ja hyvinhän jätkä lötkötteli jaloissa muista välittämättä. Oton sisällä käyttäytymistä täytyy kyllä ihailla. Ei touhota ylimääräisiä. Ja liikkuminen tuntuu nautittavalta. Kun huomasin viikolla siitä nauttivan, tunsin sydämessä syyllisyyden pistoksen. Enhän mä nyt saa tuntea tyytyväisyyttä kun Ykki ei ollut niin hyvä sisällä liikkumisessa... Huoh, näitä tunteita. Järki sanoo ettei syyllisyyteen ole mitään aihetta, mutta... No Ykin eloisuudesta pidän kyllä edelleenkin ja toivoisin Otonkin tuosta vielä elostuvan silloin kun viettää ansaittua vapaa-aikaansa.

Iltaluennon aihe oli Opaskoirayhdistys ja sen toiminta. Ehkä oikeampi nimitys on keskustelutilaisuus. Yhdistyksen pj kertoi varainhankintatuotteista, kerhotoiminnasta, vuosikokoustoiminnasta tms. Uudet koiran käyttäjät saivat mahdollisuuden liittyä yhdistykseen. Minullehan tuo kaikki olikin tuttua, mutta olin paikalla kuiteskin.

Iltapalan jälkeen Otto pääsi hetkeksi koira-aitaukseen kirmailemaan siskonsa Oodin ja kurssikaverinsa Jessin kanssa. Varmistaaksemme, että hädät tulis tehdyksi kävelimme vielä tien viertä nurmikentän reunaan hädättämään koirat. Palatessamme sisarukset jämähtivät paikoilleen. Siinä yritimme saada kaasukahvoin koirat liikkeelle ja lopulta Oodi liikahti ja Otto lähti perään. Melkoiset sisarukset :D

Eilisellä Cittari-lenkillä taas haettiin vauhtia Ottoon. Sitä löytyikin lähtökohtaisesti ihan kivasti. Olihan nyt myös kuiva keli :D Vauhdin noustessa opastus muuttui hiukan epävarmemmaksi ja oikean puolen pito ei tahtonut onnistua, joten kouluttaja pidätteli meidät pois pyöräilyalueelta. Suojateiden näytöissä alkoi myös tulla virheitä. Otto paineli läpi tai mateli paikalle. Muutama uusiksi otto ja homma korjaantui. Kokeilua alkaa tulla, joten nyt on itekin oltava tarkkana.

Vielä ennen "viikonloppulomalle" lähtöä kiersimme siirtolapuutarhalenkin kaasutellen ja jutellen. Halusin vahvennusta miten toimin Oton ja Harmaakuonon kohdatessa, miten huomioin koirat jne. Onneksi kouluttaja antoi tukensa sille, että huomioin myös Harmaakuonon. Rakkautta kuulemma mahtuu ja sitä riittää molemmille. Näin minäkin haluan uskoa ja ajattelen. Jotkut vaan sanovat etten saisi huomioida vanhaa opastani ollenkaan. No en sellaiseen pysty enkä edes halua. Nytkin kun saavuin tänne mökille, nousin autosta Harmaakuono juoksi ja hyppäsi vasten. Voitko nyt olla sitten huomioimatta??? En, enkä edes halua! Nyt minulla on kaksi koiraa, toiseen vahva side ja toiseen se side on kehittymässä ja sille kehitykselle haluan antaa mahdollisuuden.