sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ystäviä, käsitöitä ja teeillan tunnelmia

Eilisiltana avokin katsoessa nyrkkeilyä minun oli tarkoitus valloittaa tuo meidän laiskanlinnamme kuulokkeet korvilla (Wilbur Smith - Kivihaukka), käsissä neuleharppu tarkotuksena harputella sininen tilaustyö kaulaliina valmiiksi, ja ulottuvilla muki kamomillateetä ja Lindin mansikkasuklaata.  Närästyskohtaus pilasi kaiken. Tuo hirmuinen vaiva iskee harvoin, niin harvoin ettei mulla koskaan ole siihen lääkettä. Parasta on kömpiä peiton alle, tyyny rinnan ja vatsan kohdalle ja pyrkimys rentoutua, olla liikkumatta.  Ei tehnyt mieli edes kirjaa kuunnella. Onneksi olo helpottui ja jäin samantein yöunille. Olihan edellisiltana mennyt myöhään ystäväpariskunnan vieraillessa luonamme. Söimme siemenrieskaa, kinkku-parmesan-salaattia, kanan nuijia ja jälkkäriksi marjajäädykettä.  Viiniäkin livahti jokunen lasi juttelun kulkiessa laidasta laitaan. Kahvittelun jälkeen vielä saunomista ja mukavaa yhdessä oloa.  Eilinen meni vähän pelastusarmeijalle, vaikka varsinaisesti ei krapula vaivannutkaan.  Eipä ihme, että uni maistui viime yönä ja ilta ei jatkunut närästyskohtauksen jälkeen neuloen/harputellen. Tänään kaulaliina on kuitenkin harputeltu loppuun ja nyt pari suklaapalaa ja teemuki nököttää vieressä.

Keskiviikkona treffasin käsitöiden ja teatterin merkeissä  ystävää, joka opetti mulle mehiläisvahakynttilöiden tekoa ja kahvipusseista askartelua. Nyt harjottelimme koiran vetolelun tekoa munkin nyöritystekniikalla ontelokuteesta. Kude käy ihoon, jos vähänkin pääsee liukumaan ihoa vasten, joten siinä saa olla tarkkana. Nyt minulla on täällä vetolelun alku ja ainekset toiseen vetoleluun, joten asiaan palataan vielä.

Teehetken jälkeen ohjasin ystävälle koirahieronnan perusteita, jonka jälkeen vietiin oppaamme juoksemaan hetkeksi koira-aitaukseen. Ja sitten olikin aika istahtaa seuraamaan näkövammaisteatterin esitystä
Kuningatar K
Näytelmä oli aika vaikea ja ilman kuvailutulkkausta siitä ei olisi päässyt oikein tolkkuunsa. Pääroolin esittäjäkin vaihtuu useampaan kertaan. Pidin kuitenkin näyttelijöistä ja heidän innostaan esiintyä, joten käykäähän oheisesta linkistä esitystä katsomassa.

  Torstaina vietimme mukavan illan Liioliin kanssa Thehuoneella Eerikinkadulla Helsingissä. Siellä maistelimme monenlaista teetä alottaen miedosta valkoisesta teestä siirtyen vahvempiin makuihin.  Minulle ehkä uusin tuttavuus oli tee, joka oli höyrytetty vuohenmaidolla. Tuoksu oli makea toffeemainen, maku taas aika olematon. Pu'er kiinalainen tee oli tuttu jo ennestään. Nyt pääsin maistamaan teetä mihin oli lisätty ruusunnuppuja, toi mukavaa makua. Ilta oli rento ja mukava, suosittelen teen ystäville. Itse haluaisin joskus osallistua Suomenlinnassa olevaan japanilaiseen teeseremoniaan. Pitäisi kai olla ryhmä, jotta se olisi mahdollista. Tuolloin torstai-iltana ei tarvinnut iltateetä kotona keittää :D

MadH on liittynyt teidän lukioiden joukkoon! TERVETULOA ja kiitos haasteesta. Kuten edellisen postauksen kommenteissa tunnustinkin, olen viime aikoina ollut kamalan laiska haasteisiin vastailemaan, mutta yritän ryhdistäytyä.

Lopuksi:
Mieletön tunne kun kuulin peipposen laulavan ja mustarastaan visertävän.
Kevät, se on tullut sittenkin.

1 kommentti:

  1. Mustarastas laulaa niin kauniisti! Siis todella laulaa, eikä vaan sirkuttele.

    Sä kyllä jaksat mennä ja touhuta. Tuntuu, että otat elämästäsi kaiken irti. Se on hienoa, monesti ihmiset eivät ymmärrä, mikä onni ja rikkaus on, että on mahdollisuus ja aikaa tehdä asioita, joista nauttii.

    VastaaPoista