Mistä olen ylpeä?

Tammi-helmikuun vaihteessa täällä oli blogiarvonta ja tuolloin sain kaksi kysymystä. Toiseen vastaaminen on jäänyt, joten eiköhän ala olla aika vastata :D

Karhutar kysyi
"Mistä tekemästäsi / saavuttamastasi
asiasta olet erityisen ylpeä?"

Kysymys on vaikea minunlaiselleni itsekriittiselle ja vaatimattomalle ihmiselle. Minun pitäisi varmastikin kirjoittaa olevani ylpeä mm. paralympiaedustuksestani, EM-mitaleista vuosien takaa. Olenhan toki varmasti jollain tasolla saavutuksista ylpeäkin, mutta samalla muistutan itseäni etten juurikaan kentällä pelannut kyseisissä turnauksissa. Ja taas minun pitäisi muistaa, että jokainen on joukkueessa tärkeä ja se vaihtopelaajan rooli vasta helvetin raskas onkin kantaa. Ehkä siitä olen ylpeä, että tuon raskaan roolin pystyin kantamaan vuosia hyvin, vaikka välillä tuntui mailma kaatuvan nurinnarin oman turhauman ja tuskan vuoksi. Mölyt pysyi mahassa ja purkautui itsekritiikkinä ja alemmuuskomplekseina kisareissun jälkeen. Mutta reissuissa pysyin kasassa! Siitä olen ja saan olla ylpeä. Toki mielelläni ylpeilisin pelillisillä onnistumisilla paljon mielummin.

Saan tekemistäni käsitöistä hyvää palautetta, sanotaan neulejäljen olevan hyvää jne. Siitä voisin kai olla ylpeä, mutta taas kriittinen Hepa astuu toteamaan töiden olevan vaan yksinkertaisia tekeleitä. Ei tarpeeksi kuvioita, raitoja. Ovat vaan jotain helppoja perusräpellyksiä... Olen kuitenkin ylpeä käsityöharrastuksestani. Se on hieno harrastus. Siinä näkee omien kättensä jäljen, voi antaa itse tehtyä lahjaksi tai muistamiseksi. Se tuo hyvää ja lämmintä mieltä.

Isossa porukassa olen aika hiljainen, ehkä jopa ujo. Opaskoiratapahtumia järjestäessäni ja kerhoja vetäessäni olen tullut rohkeammaksi ja rohkeammaksi puhumaan isolle porukalle. Olen ylpeä siitä, että osaan organisoida kerhotapahtumia ja viemään ne työryhmän muiden jäsenien kanssa läpi. Äänimäärä Opaskoirayhdistyksen hallitukseen yllätti ja hämmensi, mutta ei tuonut ylpeyden tunnetta.


Ammatistani olen ylpeä, vaikka jotkut vähättelevätkin sitä eivätkä pidä sitä oikein minään.  Hierojana voin auttaa ihmisiä, helpottaa heidän oireitaan, olla mielen keventäjänä. Voin tarjota asiakkaalle hänen tarvitsemansa ikioman hetken vain hälle itselleen.  Nykyään on aina kauhea kiire, joten luonani voi pysähtyä ja hetkeksi antaa kiireen hellittää.  Teen mielestäni arvokasta työtä monella tapaa, vaikka en ole korkeakouluja käynytkään.

Minun korvaan sana "ylpeä"  antaa negatiivisen kaiun, vaikka tässä kysymyksessä varmastikin haettiin sitä positiivista ylpeyttä eikä niinkään  sitä negatiivista. Sitäkin kun valitettavasti ihmisillä on enempi ja vähempi...

Mutta lopuksi toivotan Akun tervetulleeksi blogia lukemaan ja olen ylpeä teistä kaikista 47:stä lukiasta ja myös teistä, jotka ette ole rekisteröityneet.