tiistai 2. huhtikuuta 2013

Puhtautta ja raikkautta pesupähkinöillä

Olen silloin tällöin lueskellut pesupähkinöistä, mutta ostos on jäänyt tekemättä. Nyt voitettuani blogiarvonnassa pesupähkinöitä pussillisen, olen niiden tuomaan raikkauteen pyykinpesussa täysin lumoutunut. Tuoksu on raikas, luonnollinen, puhdas. Mikä myös on huippua, vaatteisiin ei jää kemiallisia jäämiä ja pähkinän kuoret ovat biohajoavia.

 Puhdistava aine on kuoresta irtoava saponiini, joka liukenee yli 30 asteen lämpötilan veteen. Pieneen kangaspussiin laitetaan muutama pähkinän puolikas ja ne voi käyttää useampaan kertaan. Mitä likasempaa pyykki on sitä enemmän puolikkaita tarvitaan. Pesupähkinät sopii allergioista tai herkästä ihosta kärsivillekin, myös pähkinäallerkikot voivat niitä käyttää. Itse asiassa pesupähkinät eivät ole edes pähkinöitä, vaan luumarjoja kirsikan tapaan.  Pesupähkinät ovat sapindus-sukuun kuuluvan puun hedelmiä, jotka kasvavat villeinä Hiamalaijan seudulla. Niitä on käytetty tuhansia vuosia puhdistukseen, vuoristokylissä aina 1960-luvulle asti milloin länsimaalaiset kemialliset pesuaineet ovat ne syrjäyttäneet. Ja nyt ollaan taas noihin vanhoihin hyviin konsteihin palaamassa niin monessa muussakin asiassa. On hyvä, että herätään luonnollisemmille vaihtoehdoille ja ymmärtämään ettei ne kemiallisesti tuotetut pesuaineet välttämättä ole hyväksi ei meille ihmisille sen enempää kuin luonnollekaan.

Pesupähkinöiden on tiedetty sopivan hyvin villan ja silkin pesuun. Lisäksi niitä on käytetty  shampoona ja luonnonmukaisessa vanhassa intialaisessa lääketieteessä, Ayurvedassa muun muassa psoriasiksen hoitoon.

Pesupähkinäpuut (Sapindus mukorossi) ovat pensaita ja pieniä puita, jotka kasvavat luonnonvaraisina  niin tropiikissa kuin lauhkealla vyöhykkeellä eri puolilla maailmaa. Intiassa ja Nebalissa ne kasvavat villeinä vuoristossa 500-15000 metrin korkeudella. Satoa puista aletaan saada n. 5v, mutta kunnollisia vasta 15v vanhoista. Alueella on monia satoja vuosia vanhoja puita. Hedelmät kerätään käsin maasta ensin kopisteltuaa  jonkinlaisin kepein ne puusta putoamaan. Hedelmät kuivataan ennen myyntiä.

Eräässä nettisivustolla sanotaan myös, että pesupähkinäliuosta voi käyttää puhdistusaineena kodin eri  pinnoilla. Käyttökokemusta ei ole. Ei myöskään erityisen likaisen pyykin pesemisestä. Kokemukseni on muutaman koneellisen verran peruspyykistä. Ihastuin pyykin raikkauteen. Vaatteet jäävät myös pesun jäljiltä pehmeiksi, joten huuhteluainetta ei tarvita.

Meidän mökkeillessä olen saanut kaksi uutta lukijaa. Tervetuloa ja toivottavasti aiheet laidasta laitaan kiinnostaa, tai ainakin osa niistä :D

3 kommenttia:

  1. Pesupähkinöistä voi tehdä itse helposti liuosta ja sitä voi käyttää yleispuhdistusaineena, mutta myös suihkussa shampoona ja vartalolle. Todennäköisesti pähkinöistä olisi myös koiranpesuaineeksi. :)

    Oma kokemukseni pyykkien kanssa on, että liian tahraiseen pyykkiin ei pähkinöitä kannata käyttää. Ainakaan ilman tahranpoistoainetta. Silti suosittelen pesupähkinöitä lämpimästi kaikille. Itse olen käyttänyt niitä jo vuosia.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn edelliseen kommentoijaan. Pitäisikin taas ostaa pesupähkinöitä. Ei ne munkaan mielestä sovi kovin törkyiseen pyykkiin, ja treenivaatteet haisevat
    hieltä pesun jälkeenkin. Meillä käytetään normaalistikin hajusteettomia pesuaineita eikä huuhteluaineita ollenkaan, mutta treenivaatteet eivät haise niillä
    pesemisen jälkeen. Tiedä sitten, mikseivät pesupähkinät auta hien hajuun.
     
    Muuten, äitini luuli pesupähkinöitä oikeiksi pähkinöiksi tai vastaaviksi, kun näytin niitä hänelle. Oli aika hemmetin lähellä, ettei pistänyt niitä suuhunsa.
    Estin viime hetkessä. Olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä reaktio. :P

    VastaaPoista
  3. Niin arvelinkin, likapyykkiin/hikipyykkiin voi olla liian mietoa tavaraa. Toisaalta hikipyykki ei hiettömäksi tule oikein millään, ei ainakaan kun paljon hikivaatetta käyttää.

    Pitäisikin testata tuota liuoksen valmistusta ja miksipä ei koiran pesemistäkin :D

    VastaaPoista