perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ginsengistä virkeyttä, melatomiinista unta - toivoopi hän

Ginseng vihreää teetä mukissa, ja yritän luottaa ginsengin piristävään vaikutukseen. Olen lähdössä kavereiden kanssa edestakaiselle risteilylle Ruuneberg-laivalla Porvooseen ja takaisin. Olen kärsinyt uniongelmista aika-ajoin. Viime joulukuussa löysin avun melatomiinista, jota ostin Itäkeskuksen Life-myymälästä kuultuani sitä saatavan jälleen Suomessa reseptivapaasti. Tuote oli vahvuudeltaan 3mg ja toimi. Ongelma katosi välittömästi. Keväällä menin ostamaan uutta annosta kotiseutuni Luontaistuotemyymälästä, jossa oli vain 2mg vahvuista suomalaista tuotetta. Myyjä sanoi, ettei Suomessa reseptivapaana saa myydä vahvempaa. Liekö säädökset sitten joulukuun alusta muuttuneet. Ostin tuota miedompaa ja se ei tunnu toimivan ollenkaan.

Melatomiinihan on hormoni, jota aivojen käpylisäke erittää, ja sitä sanotaan myös ”pimeähormoniksi”, ja että serotoniini on sen esiaste. Tutkittua ja tieteellistä näyttöä on kai aika vähän, mutta ilmeisesti meillä sokeilla tuota melatomiinia ei erity tarpeeksi ja aiheuttaa uniongelmia. Viime talvena juttelin monen sokon kanssa asiasta ja yllätys oli todella suuri kuinka moni käytti melatoniimi-valmisteita ja sai avun. Ongelma on vaan ettei lääkärit asiasta paljoakaan tiedä, joten miten saada tohtori kirjoittamaan reseptin? Siksipä ilo olikin suuri kun melatomiinista tuli reseptivapaa, mutta ilmeisesti tietyin rajotuksin. Eestissä sitä kuulemma myydään reseptivapaasti vahvempana kuin meillä. No nyt onkin tarve päästä tuonne Itiksen Life-myymälään katsastamaan vieläkö sieltä löytyy tuotetta mikä toimi, vai onko mentävä lääkärin pakeille.

Iltaisin nukahdan hyvin, mutta herään kahden-kolmen välillä, unet loppuu siihen. Moni sanoo oireiden viittaavan tuohon melatomiini-ongelmaan. Jos stressiä silloin jo itse nukahtaminen on vaikeaa. Mene ja tiedä, mutta viime talvena olin ikionnellinen saamastani avusta. Tuolloin ajattelin ongelman olevan lähinnä pimeään aikaan, mutta vuosia karttuessa näemmä taitaapi tulla ympärivuotinen harmitus. Viime yönä heräsin puoli kolmelta enkä sen jälkeen ole nukkunut. Tämän postauksen kirjoitettuani painun suihkuun ja testaan Dermoshililtä tilaamaani Ginseng-suihkuöljyä, joka tuoksuu aivan ihanalta, joten Ginseng-teemalla tämä aamu :D

Tällä viikolla ”virallisina” punnituspäivinä maanantaina ja torstaina vaaka on näyttänyt samaa, eli 69.2 kg. Nuo lukemat tosin oli myös tiistaina ja keskiviikkonakin... Eli, jämähdys/jymähdys... Ei vaivuta kuitenkaan synkkyyteen, kyllä se sieltä laskee!!! Tällä viikolla olen töiden lomassa lukenut Patrik Borgin kirjaa Rentoa painonhallintaa. Olen lukenut ehkä noin yhdenkuudesosan kirjasta ja jo tässä vaiheessa huomaan kirjan antavan ajattelimisen aihetta. Toisaalta, onneksi en ole kirjan oppeja ajatellen ollut täysin hakoteillä aikaisemminkaan. Olen aina kannattanut hidasta painonpudotusta tms. Kirjoittelen varmastikin tuon kirjan luettunani ajatuksistani täällä tarkemmin.

Kolmessa päivässä minulla oli tällä viikolla 16 asiakasta ja nämä iki-ihanat uniongelmat. Eilen vietin vapaapäivää väsymyksen kourissa. Alkuillasta grillasimme ja valmistimme ihanan kesäisen salaatin. Ja kohta matka käy kohden Kauppatoria ja Ruuneberg-laivaa, joten ei muuta kuin ginsengin voimalla kesäpäivästä nauttimaan! Ja lopuksi vielä tervetuloa Sateenvarjomies lukijakseni!

5 kommenttia:

  1. Ihan vaan pointtina, että oletkos koskaan koittanut lääkäriltä ko. reseptiä saada?
    Kun mulle on ainakin melatoniinia määrätty ihan tuosta noin vaan ja jo vuosia, vuosia sitten. Ehkäpä on sitten ollut asioiden edellä oleva lekuri ;D Mulla on ollut paljon uni-valverytmin häiriöitä koko elämän ajan oikeastaan ja ns. normaalit nukahtamislääkkeet ei oikein toimi. Niinpä mulle siis määrättiin melatoniinia ja se niin TOIMII! Eikä tule mitään pöhnäisyyttä eikä riippuvuutta eikä mitään. Nyt en ole vuosiin tarvinnut sitä, mutta usean vuoden ajan käytin sitä tarvittaessa. Ja aina reseptitkin uusittiin / kirjoitettiin uusiksi ilman mitään mutinoita... joten kokeileppa siis!

    VastaaPoista
  2. Sulla on Iive ollut hyvä lääkäri! Olen monen sokon joutuneet todella taistelemaan saadakseen reseptin, ja siksi alunperin hain satsin luontaistuotekaupasta. Mä en oikein edes halua mitään nukahtamislääkkeitä ja kun tuo melatoniini ois kuitenkin luonnollinen aine, niin... Mutta, kiitos kannustuksesta mennä lääkärin pakeille, ja varmasti menenkin, jos tuota joulukuussa ostamaani ei enään ole saatavilla.

    VastaaPoista
  3. Näköjään ei passaa tuota reseptiä päästää vanhenemaan ;D Nyt ei ole ollut pitkään aikaan tuolle tarvetta, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Miun reseptin on aina uusinut eri lääkäri eikä sieltäkään oo koskaan tullut mitään mutinoita, joten täytyypä tosiaan pitää "aarteesta" hyvää huolta jos sitä ei tosiaankaan kovin helposti saa. Ihmettelen kyllä tosiaan miksi ei? Kun kyseessä on kuitenkin luonnollinen yms. valmiste niin miksi sitä ei sit käytetä?

    Vanhusten (uniongelmissa töiden yhteydessä olen törmännyt) kyllä on melatoniini ihan yleisesti käytössä.

    VastaaPoista
  4. Nyt mulla on melatoniinia! Jeee!!!! Ja arvaa kuka odottaa Iive ensi yötä. Tulis vaan kello niin paljon, että voisin painua nukkumaan :O
    Mun avustaja kävi ostamassa mulle purkin, ja löysi vielä samaa mitä joulukuussa sain. Ilmeisestikin kuitenkin tuo 3mg:n vahvunen ei ole ihan luvallinen ilman reseptiä, koska purkki myytiin "tiskin alta". Kenties asetukset/säädökset on muuttuneet joulukuulta, joten ehkä jatkossa on aiheellista käydä sielä lääkärin pakeilla.
    Eikös se niin ole, että ikääntyvillä ihmisillä melatoniinin tuotanto vähenee ja monille vanhuksille annetaan melatoniinia uniongelmiin? Juuri tuon takia olen kuullut ettei sitä määrättäisiin meille nuorille ja että se ei ole toteen näytettyä tieteellisesti, että sokeus häiritsee melatoniinin tuotantoa. Mulle sinänsä ihan sama sen tieteellisyyden kanssa, koska olen selvästi avun löytänyt vaivaan... Ja kun kyseessä on vielä luonnon oma aine.

    VastaaPoista