sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Käsityöinto täällä taas

On se hyvä, että Ura käsillä -hankkeen kurssit alkoivat minun osaltani puolitoista viikkoa sitten palauttaen käsityöinnostuksen. Valitettavasti osa innottomuudesta selittyy stressistä, jonka aiheuttajana on kuljetuspalveluiden tulevaisuus. 12.3. olleessa kokouksessaan Vantaan Sosiaali- ja terveyslautakunta palautti uuteen valmisteluun kuljetuspalvelujen järjestämisen tulevaisuudessa. On iso asia tässä vaiheessa, että Helsingin Matkapalvelun asiakkaaksi ei olla suinpäin ryntäämässä, vaikka sellainen olo konsulttifirman selvitystä lukiessa tulikin. Sitä lukiessani olin itse asiassa varma, että homma on taputeltu ja vaikuttamismahdollisuudet olemattomat. Kun näin ensinmmäisen Facebook-päivityksen lautakunnan päätöksestä, joka oli yksimielinen huulille nousi hymy ja mieleen tuli "ehkä sittenkin meistä vammaisistakin välitetään".

Usean kurssin putki alkoi makramee-kurssilla, jossa kertasimme kaksoistasosolmua ja harjoittelimme uutena kylkiluusolmua. Edellisessä postauksessa on valmistuneet työt esitelty :) Kesken jäi kassin solmeilu. Sitä olen jatkanut nyt molempina viikonloppuina. Solmeilen rinnakkain kassin etu- ja takapuolta, jotta puolista tulisi mahdollisimman samanlaiset. On ihan huippua, kun työ voi rojottaa työpöydällä ja siihen pääsee helposti käsiksi. Käsityöhuoneen mahtavuus kasvaa vain koko ajan mielessäni. Ihanaa kun nyt minulla on sellainen.

Viime viikolla vuorossa oli nahkatyökurssi, jonka opettajana oli Nahkamaakarin Annika. Teimme isolle koir alle kaulapannan ja lopuksi vielä avaimenperän. Opetus oli todella ammattitaitoista ja hyvää. Innostuin hurjasti ja tilasinkin nahkatyökalupakin, puupihdit, materiaaleja jne. Lasku on iso, mutta ehkäpä se maksaa vielä itsensä takaisin. Kun saan kurssin alkupuoliskolla avustajan ottamat kuvat, kirjoittelen kurssista ikioman postauksen. :)

Kurssilta lähtiessäni perjantaina toin ostokset kotiin ja tänään rohkaistuin aloittamaan ensinmmäiset kaulapannat täysin itsenäisesti. Totesin reikäsaksien (nahkapaska) olevan aivan paska, joten uusien saksien hankinta on edessä. Nyt minulla on kuitenkin kaksi pantaa soljen ja d-lenkin kiinnitystä vaille tehtynä. Sitten alkaakin käsin tikkaaminen, hitain työvaihe.

Keramiikassa olen alkuvuodesta ahkeroinut saippua-alusia. Viime maanantaina enkä huomennakaan pääse keramiikkaan. Huomenna alkaa kolmi-päiväinen valoryijy -Ura käsillä -hankkeen kurssi. Viimeksi keramiikassa maalasin riipuksia sekä tarjoiluvadin, sovin lasitusväreistä jne. Rottingissa viimeksi tein soikean korin, jonka päädyissä helmiä. Jäljellä on neljä rottinkikertaa, joten vielä ehtisi ottamaan jonkin haasteellisemmankin työn tehtäväkseen.

Vuoden ensinmmäiset myyjäisetkin on takana. Toissalauantaina olin myymässä tuotteitani Korson Lumossa. Kolmet kynttilät meni sekä muutama purkki ihanaa luomutassuvahaa LoveBawsia, jota olen ottanut myyntiin. On suomalainen ihana tuote. Sisältää mehiläisvahaa, sheavoita, kookosöljyä sekä oliiviöljyä. Tassuvaha suojaa koiran tassuja suolalta ja soralta, pehmittää kuivuneita tassuja kosteuttaen niitä.

Viime torstaina pidimme käsityömyyjäiset Iiriksen infon takana olevassa aulassa. Minulta meni pari keraamista riipusta, helmikaulakoru, rottinkikori ja keraaminen pisaran mallinen lautanen. Ihana Saana hoiteli myyntipöytääni minun ollessa nahkatyökurssilla. Ehdin itsekin iltapäivästä myyntipöydän taakse kolmeksi tuntia. Seuraavista myyjäisistä ei olekaan tietoa mihin olisin menossa. Toivottavasti vielä tälle keväälle järjestyy jotakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti