maanantai 13. marraskuuta 2017

FitLine -kotikutsut

Suhtaudun moniinlisäravinne&laihdutus&dietti-konsepteihin skeptisesti. Ajattelen, että bussikeittodietit yms. eivät tuo pysyvää muutosta ylipainon kanssa taistellessa. En pidä ajatuksesta synteettisiä valmisteita laihduttamaan kehoa, kohentamaan oloa. Mietin myös monien tuotteiden kohdalla niiden todellista toimivuutta ja sopivuutta hyvinvointiin. Hyvinvointialahan on suurta bisnestä ja välillä on rahastuksen makua ilmassa enempi vähempi. Toisaalta on myös muistettava, että jokin juttu sopii toiselle ja toiselle taas ei. Jokaisen meistä on löydettävä ne omat jutut mitkä toimivat juuri itselleen.

Lauantaina olin FitLine-kotikutsuilla. En ole löytänyt oikeita keinoja painon pudotukseen, hyvinvoinnin kohentumiseen. Epämääräisiä oireita riittää mitkä eivät estä toimintaa, mutta välillä hidastaa kyllä. Vilkkaiden päivien jälkeen tarvitsen palautumisaikaa aivan eri tavalla mitä aiemmin.

FitLinesta olen kuullut aiemminkin ja eräs ystäväni sitä kokeilikin hyvin tuloksin. Minua tuolloin yllätti, että hän lähti mukaan, sillä hänelle puhtaus, lisäaineettomuus, kehon puhdistuminen jne. ovat tärkeitä asioita. Ajattelin tuolloin, että tässä täytyy olla jokin juttu, mutta tuolloin rohkeuteni ei riittänyt mennä mihinkään esittelytilaisuuteen. Nettiä selailin kyllä innokkaasti pohtien. Nyt kuitenkin taisi olla aika kypsä, sillä nähdessäni kaverin kyselyä Fb:ssa olisiko kotikutsuista kiinnostuneita vastasin myöntävästi ja onneksi ilta sattui myös sopimaan.

Kutsuilla istuin ja kuuntelin tarkasti ravitsemuksesta ja FitLine-tuotteista. Miten tärkeää on, että suolistomme on hyvässä kunnossa, sillä se vaikuttaa käytännössä kaikkeen. Ennen ravintoainemittausta kerroin etukäteen vain sairastavani kilpirauhasen vajaatoimintaa. Minusta tuntui nimittäin aivan käsittämättömältä, että mittaus tehtiin anturia käyttäen. Samaa menetelmää käytetään kuulemma myös astronauttien terveydentilan tutkimiseen. Tutkimus tehdään magneettikenttiä hyväksi käyttäen. En osaa asiasta kertoa oikeastaan enempää. Pitäessäni kädessäni anturia tunsin sen värinän.

Yllätys oli suuri kun minulta kysyttiin mm. närästääkö minua, kuivuvatko limakalvot, onko minulla herpestä jne. Kaikkea sellaista millaisia oireita tai tuntemuksia minulla on. Raudan puute, silmien kuivuminen, levottomat jalat... Siinä istuessani mietin onko tämä oikeasti totta vai kusetusta. Testin mukaan minulla voisi olla suolistossa jotain häikkää, vatsa liian emäksinen, b12-vitamiinin puutos, d-vitamiini rajalla, viitteitä raudan vähäisyyteen. Lisäksi nestehukkaa, aminohappojen vähäisyyttä, jämähtänyt aineenvaihdunta ja ravinnon tärkeät ainekset eivät imeydy kunnolla.

Huh, onhan siinä listaa kerrakseen. Toisaalta ehkäpä vielä ei ole myöhäistä saada hyvinvointiaan paremmaksi ja ehkäpä sen myötä myös treenikärpänenkin surahtaa jossain vaiheessa. Päätin nimittäin kokeilla mitä FitLinella on minulle annettavana. Toivottavasti en joudu pettymään. Arvostan sitä, että asiaa lähdettiin purkamaan kehon puhdistumisen ja tasapainottamisen kautta eikä suorilta jollekin bussikeittodietille. Salaa kuitenkin toivon, että tämä aloittamani matka johtaa myös painon laskuun. Minulle suositeltiin Optimaalisettiä, aminohappoja sekä FitLinen jogurttia, ja niillä lähden kehoani puhdistelemaan, aineenvaihduntaa herättelemään, unen laadun kohentumiseen jne. Tuotteet eidät halvimmasta päästä ole, joten toivon todella niistä hyötyvän.

Kutsujen jälkeen olen etsinyt tietoa niin FitLinesta kuin tuotteistakin. Olen käsityksessä, että tuotteet ovat luonnollisia aineksia eikä niissä ole synteettisiä aineksia täyteaineineen. Lääkärit ovat tarkoin tutkineet mitä mihinkin tulee, mitkä vitamiinit ja hivenaineet toimivat parhaiten yhdessä. Näinhän sanotaan tietysti monesta muustakin tuoteperheestä. Haluan uskoa, haluan luottaa, silti epäröin ja pohdin sorruinko turhuuteen. Vastauksia en saa, jos en uskalla kokeilla. Ja kutsuilla skeptisyyttä tunnustivat kokeneen alkuun nyt tuotteista innolla puhuneet henkilötkin, joten ehkäpä annatte ristiriitaiset tuntemukseni anteeksi? Ja hyvistä raakaa-aineista valmistettua ruokaa ei sovi unohtaa. Sillä on iso merkitys.

Ja lopuksi haluan todeta, että teksti ei ole mitään sovittua mainospulinaa. Kirjoitan tästä, koska asia pohdituttaa minua, ja silti odotan toiveikkaana ja innokkaana pakettia päästäkseni aloittamaan.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä tälle tielle hyvinvoinnin pariin, minä kuulun myös niihin jotka epäuskoisina lähtivät hakemaan apua moninaisiin ongelmiin viime helmikuussa ja nyt innokkaana jaan samaa ilosanomaa melkein 20 kiloa kevyempänä, reippaana ja onnellisena elämästä. Tsemiterkuin Jenina Jylhä

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Tuotteet tulivat perjantaina ja heti eilen aloitin.

    VastaaPoista