Kun vääjäämätön lähestyy

Tänään 14 vuotta 3 kk ja 18 päivää on rakkaalla Harmaakuonolla takanaan. Moni sanoo, että hurjan korkea ikä etenkin aktiiviselle työkoiralle. Marraskuun alussa vanhus oli vaisu ja mietimme näkeekö tämä 14-vuotispäiväänsä. Koira piristyi hurjan paljon parilla mökkiviikonlopulla ja porskutti reippaana herrana juhlapäivänäänkin. Joulun alla uskalsimme toivoa, että Harmaakuono pysyy luonamme ainakin talven yli. Näin on myös tapahtunut. Nyt kuitenkin talvi on taittumassa kevääksi ja Harmaakuono hiipuu. Viihtyy paljon omissa oloissaan suosikkipaikkanaan olohuoneen pöydän alus tai makkarin koiran peti. Pöydän alta se seurailee mitä ympärillä tapahtuu. Välillä nukkuu niin sikeään ettei tiedosta minun esim. saapuvan Oton kanssa kotiin. Toki osaltaan siihen vaikuttaa myös kuulon alentuminen. Selvästi myös näkö on heikentynyt. Esim. ravistelee liian lähellä seinää, kävelee päin minua, ei väistä keittiön pöydän tuoleja vaan menee siitä mistä on päättänyt kulkea tuolien siirtyillessä tieltään.

Kuurous eikä sokeutuminenkaan ole este elämälle, mutta isot rasvapatit alkavat sitä olla. Harmaakuono lähtee innoissaan ulos ja liikkuu reippaasti. Intoa olisi ties mihin, mutta kroppa ei jaksa. Läähätys alkaa pian. Toistaseksi koira on kulkenut itse ilman apuja portaat. Välillä tosin kuulee miten oikeanetutassun liikerata ei riitä ja tassu raapii porrasta. Viikon kahden aikana on liikkuminen portaissa tullut varovaisemmaksi.

Kynsien leikkaaminen on Harmaakuonolle nykyisin äärimmäisen vastenmielistä. Saattaa hetkeksi suostua ja köllöttää rauhallisesti paikoillaan. Kynnet pitäisi saada leikatuksi nopeasti, mutta ei se vaan sokkona onnistu. Koira hermostuu ja karkaa paikalta. Kynsien leikkaamisesta onkin tullut ikävä show. Koira hermostuu täysin eikä stressistä meinaa palautua. Tassuissa on varmasti kipuja, ehkä myös muuallakin. Rasvapatit eivät varmasti helpota oloa. Aiemmin on tuntunut ettei ne sitä haittaa. Voi taputtaa patin kohdalta jne. Nyt ehkä herra tulee levottomaksi patin kohdalle osuneesta taputuksesta. Vetäytyy pois läheltä.

Tänään olen tuntenut hyvin voimakkaasti, että päätösten aika on tullut. Ensinmmäistä kertaa kävin tutkimassa netissä tuhkaukseen liittyviä asioita sekä lähetin sähköpostia Opaskoirakoululle kysellen menettelytavoista. Tämä kulunut päivä on ollut todella ahdistava ja päivä on tuntunut pitkältä. Lopullinen päätös on tekemättä, mutta hyvin lähellä se on.

Paljon olen miettinyt mikä on oikea hetki koiran lähteä. Milloin se ei ole liian hätiköityä/aikaista, mutta myöskään ei asia mikä olisi pitänyt tehdä aikaa sitten. Ratkaisun tekeminen on vaikeaa, mutta toisaalta miksi sitä vetkuttaa viikosta tai jopa kuukaudesta toiseen, oman luopumisen tuskansa vuoksi. Kenties pelosta miten itse siitä selviää, miten surun kestää kantaa ja miten siitä pääsee yli. Koira on elänyt pitkän hyvän elämän, mutta nyt on väsynyt ja vetäytyvä, ei siedä hoitotoimenpiteitä ja liikkuminen huonontuu viikko viikolta. Vaikka herra välillä iloitsee, touhottaa, tekee itseään tykö jne onko siltikään tarpeen "odottaa" romahdusta ja tehdä se päätös pakon edessä. Miksi kiusata koiraa omalla tuskallaan, miksi uskotella itselleen parempina päivinä, että kyllä tästä vielä eloa ja iloa löytyy kuukausiksi. Esim. päivällä olin jo päätöksen kynnyksellä. Nyt illalla tuo rakas ystävä on ollut rauhallinen, tunnen miten olen perääntymässä. Koetan kuitenkin muistuttaa itseäni ettei se pelkkä rauhallisuus kerro totuutta, etenkin kun koira on pöydän alla tarkkailemassa.

Jotenkin tiedän tai vaistoan, että niin Harmaakuono kuin Ottokin aavistavat, että jotain on tekeillä. Otto on kulkenut perässäni koko päivän kun olen asunnossamme liikuskellut levottomana. Istuu vieressäni ja tökkii kuonollaan. Harmaakuono puolestaan lepuuttaa päätään kättäni vasten mitä se ei ole juurikaan tehnyt. Välillä minusta tuntuu, että sydämeni särkyy tähän kokonaan. Hetken päästä tunnen itsevarmuuden nostavan päätään ja uskon selviäväni. Ja oikeasti selviänhän minä. Elämä jatkuu joka tapauksessa. Harmaakuono on minun ensinmmäinen koirani ja koen tämän kaiken nyt ensinmmäistä kertaa. Katsotaan mitä tulevat päivät tuo tullessaan. Nyt menen avokin viekkuun nukkumaan ja keräämään voimia tulevaan.