keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Syksyn rottinkikerhon satoa

Loppusyksyn rottinkikerhokerroilla halusin tehdä koristeita rottingista. Ensiksi syntyi kaksi tähteä joihin laitoin sakaroiden päihin Tampereen kädentaitomessuilta ostamat punaiset puuhelmet.Lähetin tähdet kera kynttilöiden henkilöille joista toinen on lukenut minulle lehtiartikkeleita ja toinen kuvaillut valokuvia.

Silmukkasisko-ystävälle tein tämän valkoisen sydämen, jonka ympärillä punainen nauha. Nauha on rusetilla, joka ei kuvassa näy.

Ehdin tekemään myös kaksi rottinkikelloa. Vihertävän annoin lahjaksi ja valkoinen jäi itselleni. Huomaatte varmasti kelloissa olevan muotoeron? :) Valkoisesta tuli ehkä hivenen liian suppea suinen.

Syksyn mittaan aiemmin ehdin tekemään myös aika monta koria työhuoneen roskiksen lisäksi. Keraamiikassa eräs ryhmäläinen osti minulta useamman.

Kerhokaverilla oli Sinellistä ostettuja monivärisiä puisia kuutiohelmiä. Ihastuin niihin ja ostin häneltä pariin koriin helmet. Tässä kori vielä keskeneräisenäJa tässä valmiina lakattunakin.Toinen helmin oleva kori on ovaalin muotoinen ja huomaan ettei korista ole muuta kuvaa kuin kuva, joka on otettu minulle muistutukseksi missä ovat mitkäkin kynttilät.Kuten huomaatte jossain vaiheessa mehiläisvahakynttilöitä oli kodinhoitohuoneessamme aika paljon kuten myös muita käsitöitä :) Tässä vielä kuvat kahdesta korista. Pyöreä meni ilmeisestikin hiusdonitsien tms. talletuskopaksi ja suorakaiteen malliin mahtuu iso margariinirasia. Käytimme koria työhuoneessamme kynttilöiden säilyttämiseen. Annoimme vakioasiakkaille mehiläisvahakynttilöitä kiitokseksi kuluneesta vuodesta.

Rottinkikerho jatkuu 12.1 ja kevätkaudella taitaa olla 12-15 kertaa. Haluaisin opetella tekemään korin, jossa myös pohja on punottu. Olen lapsena tehnyt sellaisen leipäkorin, joten ehkäpä näin aikuisenakin siitä selviytyisin :) Noh, katsellaan mitä kevät tuo tullessaan ja millaisia töitä syntyy. Pysykää matkassa mukana, niin näette :DD

3 kommenttia:

  1. Nuo helmin koristellut korit ovat uskomattoman kauniita!

    VastaaPoista
  2. Äärettömän kauniita töitä sinulla! Ihailen noita rottinkikoreja ja kelloja. Kiitos, tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista