maanantai 28. joulukuuta 2015

Itse tehtyjä koruja

Olen oikeastaan koko illan neulonut. Areenalta katselin dokumentin Ompelijatar, joka kertoi Martta Koskisen elämästä. Hän oli Suomessa viimeinen nainen, joka tuomittiin kuolemaan. Innostuin dokkarin katsomaan Kotikatsomo-sarjan Punainen kolmio myötä. Sarjan kolmas ja viimeinen osa tuli tänään. Kertoo Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon rakkaustarinan .Kyllä ihmiset ovat valmiita niin paljoon aatteidensa puolesta, että heikompaa ihan hirvittää.

Aika on kulunut siis oikein mukavasti neuloen ja ajatuksia herättäviä ohjelmia seuratessa. Nyt pitkästä aikaa ajattelin neuloa itselleni jotain ja puikoilla nyt pelleriinin tekele, joka toivottavasti nyt onnistuu paremmin. Pari vuotta sitten ei tekemäni pelleriini tyydyttänyt minua lain ja olenkin harkinnut purkaa koko työn. Siellä se nimittäin kaapissa lojuu edelleenkin. Nyt kuitenkin ennen kuin köllähdän avokin viereen ajattelin esitellä tekemiäni koruja.

Lapsuuden ystävälleni tärkeä ihminen osti rannekorun ja huivin ystävälleni lahjaksi. Valitettavasti rannekoru oli tarttunut johonkin ja hajonnut. Olen saamassa postia toiveena korjata koru entiselleen.

Eräänä aurinkoisena lauantaina täällä mökillä kuistin edustalla valmistui puuhelmistä kaulakoru, joka löysi uuden omistajan kuun alussa olleissa myyjäisissä. Tämä onkin ainoa puuhelmistä valmistunut koru.

Syyslomalla lokakuussa kynttilätehtailun ja äidin villapaidan neulonnan lisäksi näpersin tämän magneettilukolla olevan kaulakorun, joka löysi omistajansa myöskin myyjäisissä.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu Ry järjesti jo viime keväänä ensinmmäisen metallikoruillan. Kurssi täyttyi heti ja paljon halukkaita jäi ulkopuolelle. Itse taisin tuolloin olla spinningmaratonilla hikoilemassa, joten ilahduin suuresti kun kurssi järjestettiin uudelleen ja mahduin mukaan. Seija-Sisko Mustosen lempeässä kaikki huomioivassa ohjauksessa pääsimme sujahtamaan korujen mielenkiintoiseen mailmaan. Minäkin opin mitä pyöröpihdeillä tehdään. Ja kurssin jälkeen saimme vielä sähköpostiin ohjeet erilaisten korujen tekemiseen. Illan aikana tein veljen tyttärelle joululahjaksi ns. lehti-riipuksen ja omena-korvikset. Värin valitseminen oli hiukan hankalaa, mutta kiitoksista päätelleen valinta onnistui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti