perjantai 3. heinäkuuta 2015

Rautakuurille

On jo viikon päivät kun lääkäri soitteli labratuloksistani. Tottahan toki minulla oli juuri silloin asiakas, joten kiiruusti toiseen huoneeseen puhumaan. Ja enhän mä tietysti muista kaikkia labratuloksia ulkoa, joten pääsen niitä tarkistelemaan vasta kun saan ne kotiin.

Joka tapauksessa kilpirauhasen vajaatoimintaa minulla ei ole, ei ainakaan vielä. Tosin arvot ovat vähän alhaiset, joten pois ei voida sulkea alkavaa vajaatoimintaa, joten sain lähetteen uusintakokeisiin puolen vuoden-vuoden päähän. Ja jos oireet pahenevat toki voin käydä kokeissa jo aiemmin. Maksa- ja munuaisarvot kuulemma normaalit. Rautaa suositteli syömään puolen vuoden kuurin. Hemoglobiini oli tosin muistaakseni 131. Löysin tiedon, että naisella normaalin raja on 117-155, joten vähän rautakuuria olen kummastellut. En kuitenkaan ole varma otettiinko kokeita liittyen varastorauta-arvoihin. Olen nyt lueskellut Facebookissa parin kilppari-ryhmän ihmisten kirjoituksia ja ymmärtänyt, että kilppariongelmilla voi olla yhteyttä rautaan. Ilmeisesti myös vajaatoiminnassa maksa-, sokeri ja kolesteroliarvot nousevat. Minulla paastosokeri oli 5.5, mutta kolesteroli yli kuuden. Huono taisi olla 4.1 ja hyvä 2.3. Kolesterolia pitäisi saada alemmaksi, jotta lääkityksiä ei tarvitsisi aloittaa. Ja minä en kyllä ihan vähällä halua ruveta syömään statiineja tms. EI!!!! Kilppari-ryhmissä moni on kirjoittanut kolesterolin laskeneen vajaatoiminnassa lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Puhelun jälkeen olo oli vähän ristiriitainen. Toki olen iloinen ettei minulla, ei ainakaan vielä ole sairautta loppuelämäkseni diagnosoituna, mutta toisaalta taas en saanut vastausta paino-ongelmaan. Nyt kun olen ollut vähäisellä liikunnalla ei kroppaan ole kertynyt nestettä ja painokin laskenut. Ei voi olla normaalia, että kilotolkulla treenatessa paino nousee ja laiskotellessa putoaa. Tottahan paino kuntosalitreenauksessa voi nousta etenkin alussa kun lihakset imaisevat itseensä nestettä jne. Ei se nyt kuitenkaan voi jäädä päälle ja yht'äkkiä vain paheta. Jokin minun aineenvaihdunnassani mättää. Nyt olen kuitenkin päättänyt yrittää ottaa asiaan rennomman asenteen kesälomien ajaksi. Ei tarkoita, että söisin mitä vaan, lähinnä tarkoittaa etten hyppää vaa'alla ja märehtisi asiaa. No täällä mökillä tuo vaakaton elämä onnistuukin hyvin.

Rautaa olen nyt sunnuntaiaamusta lähtien syönyt. En uskaltanut aloittaa lauantaiaamuna, koska lähdimme Silmukkasiskojen kanssa päiväksi Tallinnaan. Rauta tekee helposti huonovointisuutta ja vatsavaivoja, joten sellaisia en matkalle seuralaisikseni halunnut. Noh rautakuuri ei onneksi ole aiheuttanut vatsan väänteitä, joten ei ongelmaa.

Ilmeisesti seleenin puutteessa on samankaltaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassakin, joten ehkäpä ostan vielä seleeniäkin elämääni helpottamaan. Onneksi sellaista järkkyä väsymystä ei ole ollut mitä ennen juhannuslomaa kaupungissa koin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti