maanantai 6. lokakuuta 2014

Yhdeksän vuotta

Ei auta, vääjäämättä lähestyy päivä milloin avustajani jää mammalomalle. Olen toki tiennyt jo pitkään asiasta, mutta tänään asia todella konkretisoitui sopiessamme avustajan viimeisestä työpäivästä ennen tuota hänen äitiyslomaa ja mahdollista hoitovapaata. Kuuden viikon päästä 14.11. hän on sen viimeisen päivänsä töissä, ja sehän tarkoittaa, minun on aloitettava sijaisen metsästys.

Minulla on ollut avustaja miltein 11 vuotta. Asuessani Espoossa en henk.koht. avustajaa hakenut. Muutettuani tänne Vantaalle 2003 hiljalleen pään sisällä virisi ajatus avustajasta. Siihen asti olin ajatellut, että en ole tarpeeksi vammainen avustjaa käyttämään, ja että olen niin itsenäinen etten tarvitse avustajaa, että on tosi noloo jos mulla on avustaja.

Onneksi kasvoin ja tulin järkiini, sillä avustajasta on ollut suuri apu monessa asiassa. Nyt ei tarvitse miettiä kenen kanssa täyttäisi lomakkeita, kuka lähtisi vaateostoksille, saanko apua ruokakaupassa, kuka lukisi postit jne. Tuon huomasin hyvin pian aloitettuani hommat ekan avustajani kanssa. Samaisena talvena löysin spinningin ja avustajani ansiosta treenaus onnistui julkisella kuntosalilla. Pääsin vaateshoppailuille ajan kanssa, laskujen maksamiset yms. hoitui kätevästi. Työsuhde kesti puolisen vuotta, jonka jälkeen oli edessä uuden avustajan etsintä ensinmmäisen lähtiessä opiskelemaan. Edessä oli taasen monta puhelua ja haastattelua ja valitsinkin mielestäni sopivan. Hänen aloitettuaan emme kuitenkaan oikein löytäneet yhteistä säveltä eikä aikataulummekaan osunut yksiin, joten kolmen viikon päästä etsintä taas jatkui. Taas hakemuksien vastaanottoa ja puheluita. Sain soittoja hyvin erilaisilta ihmisiltä ikähaarukka 16-70, masentuneesta yksinäiseen, eläkkeellä olevasta liikunnan opettajasta Savossa asuvaan jne. Jossain vaiheessa otin taas haastateltavaksi muutaman ja löysinkin naisen, jonka kanssa työsuhde kesti vuoden päivät. Hän siirtyi syksyllä 2005 toisiin töihin ja minulla rumba alkoi taas alusta.

Muistan, että kutsuin neljä haastatteluun ja haastatelluista kaksi nousi ylitse muiden joidenka välillä pähkäilin pitkään. Minuun teki kuitenkin suuren vaikutuksen Aa:n oma-aloitteisuus "sä varmaan haluat tietää minkä näkönen olen ja miten pukeutunut". ja niin hän kertoi vaatetuksestaan ja ulkonäöstään. Muistan haastatelleeni Aa:ta illalla seitsemän jälkeen tultuani kymmenen kilsan lenkiltä. Mietittyäni päätin ottaa hänet ja lokakuussa 2005 Aa aloitti työt minulla. Ja siitä on nyt tuo yhdeksän vuotta. Siihen on mahtunut paljon, ollaan koettu kaikenlaista yhdessä. Nyt elämä kuljettaa meitä eri suuntiin ja on tullut aika milloin tiedän hänen jäävän työstään pois. Olen oppinut luottamaan hänen makuunsa minulle vaatteita ostaessamme, luotan hänen värisilmäänsä, arvostan hänen taitoaan sisustusasioissa, kotimme on meidän näköinen. Hän on äärimmäisen tarkka paperitöissä, laskuissa, lomakkeiden täytössä jne. Koska ajattelemme ruuasta samaan tapaan (lisäaineettomuus ja luomu) ruokakaupassa käynti on ollut mukavaa. Olemme vuosien varrella tehneet muutaman matkan ja käyneet erilaisissa tapahtumissa.

Meillä on ollut pitkään aikaa ja tottakai syvä luottamus on tullut pikkuhiljaa. Nyt tuntuukin suorastaan pelottavalta ajatus ajasta milloin hän ei ole työssään. Kun lähden ostoksille kehen voin luottaa, kun haluan täytettävän lomakkeita, hoitaa firman asioita, voinko luottaa? Avustajallahan toki on vaitiolovelvollisuus, mutta silti... Ja nyt minun on aloitettava sijaisen metsästys-puhelinrumba, haastattelut. Huoh! Osaanko valita oikein?

Aikaisemmilla kerroilla minulla on ollut ilmoitus Mollin sivuilla. Tänään kirjoitin ilmoituksen Facebookiin ja kaverini ovatkin ilmoitusta mukavasti jakaneet. KIITOS! Sainkin jo ensinmmäisen yhteydenoton ja niin toivoisin sopivan henkilön löytyvän ilman Mollin sivuja. En millään haluaisi koko laajuudessaan hakurumbaa käydä läpi, mutta ehkä se on pakko. KATSOTAAN!

Tottakai olen tiennyt ettei Aa minua avusta mailman tappiin, ja olen tiennyt myös, että uuden avustajan etsiminen tuntuisi pelottavalta. Olen onnellinen heille tulevasta perheenlisäyksestä ja sydämestäni toivon heille kaikille kaikkea hyvää. Ja tottakai toivon ettei Aa katoa kokonaan elämästämme palasi hän lomiensa jälkeen takaisin tai ei minulle töihin. Meillä on kuitenkin niin pitkä yhteinen jakso elämässämme ettei se saa kadota vain siihen ettei saa aikaiseksi pitää yhteyttä. Hän on ollut minulle ja meille tärkeä vuosien ajan ja tulee varmasti olemaan sitä jatkossakin. Voipi olla ettei ilman kyyneleitä selviä hänen viimeisestä työpäivästään, siltikin onnea ja rakkautta vauvan kanssa toivon isolla sydämellä.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa vauva-arkea Aalle ja huippua uutta avustajaa sinulle :) Avustajan työ ei ole välttämättä helpoimmasta päästä, tosin sinut tuntien olet varmasti hyvä työnantaja. Avustajan valitseminen onkin varmaan oma hommansa. Itse olen ollut avustajana ja pieni liksa ja tuntimäärien vähyys... no ei siitä loppuelämän työtä tosiaan tullut vaikka kuinka oli mukava työnantaja. Sinulla onneksi ei tule katastrofi jos avustaja ei juuri heti pääsekään töihin kuten kipeänä tms. mutta joillakin koko elämän toiminnot melkeimpä riippuu avustajasta. Suomessa tätä avustaja asiaa pitäisi järkeistää jollain lailla... ja palkka suhteuttaa kokemuksen ja työtehtävien vaatimusten mukaan...
    No, hajanaisia ajatuksia näin työntekijän näkökulmasta...
    mutta tosi hyvä että kirjoitit asiasta!
    Hyvää avustajan etsintää!

    VastaaPoista
  2. Avun tarve on niin erilainen, toiset tarvitsevat hoidollista avustamista pukeutumisesta katetrin vaihtamiseen. Toiset taas kevyempään harrastuksiin mahdollistamiseen tms. Olen monesti miettinyt tuota, että on jotenkin kohtuutonta, että avustaja, joka huolehtii myös erilaisista välttämättömistä hoitotoimenpiteistä joihin ei ole välttämättä edes koulutusta/ammattitaitoa saa saman palkan kuin avustaja, joka työskentelee kanssani, joka monesti saa liikunnan iloa samalla itselleenkin jne. Voi vaateshoppailussa löytää ohimennen itselleenkin jonkin kivan paidan tms. Ja minulle avustajan sairastuminen ei tiedä katastrofia, mutta jollekin se sitä tietää. Olen samaa mieltä siis, että Suomsessa avustaja-asiaa pitäisi järkeistää aika tavalla. Kun viimeksi hain avustajaa muistan erään hakian sanoneen "olen tottunut hoitamaan". ja varmasti hänen kohdallaan näin olikin. En kuitenkaan tarvitse hoitajaa, tarvitsen avustajan. En tiedä saatko ajatuksestani kiinni.

    Toivotaan, että sopiva sijainen löytyy. Ihanan moni on ainakin tietoa jakanut Facebookissa ja kaksi hakemusta ja yhden ilmaisun mielenkiinnosta työtä kohtaan olen saanut. Avustajan palkalla ei tokikaan juhlita eikä se monellekaan voi olla elämän työ, mutta ehkäpä jokin tarvitsee vähän lisätuloja.

    VastaaPoista
  3. Yksi potentiaalinen paikka avustajan etsimiseen ovat sosiaalialan oppilaitosten ilmoitustaulut. Avustajatuntien vähäisyys usein tekee sen, että hakijoita on hankala löytää. Opiskelijat taas etsivät osa-aikatöitä, joita voisi opiskelun kanssa järkevästi rytmittää. Itse löysin Facebookin avulla nykyisen avustajani. Kokemusta ei ennestään ollut, mutta halua oppia, oma-aloitteisuutta, tervettä uteliaisuutta ja kykyä ottaa oppia vastaan. Toista vuotta yhteistyötä on takana ja seuraava isompi urakka meillä on kirpputorikuorman tekeminen ;) Lastenvaatteita pursuilevaan vaatehuoneeseen tarvitaan tilaa. Kriittiset silmät saavat arvioida vaatteiden koot ja kunnon, minkä kehtaa kirpparille vielä viedä.

    Palkkaus on surkea ja vaativammasta avustamisesta mielestäni pitäisi maksaa enemmän kuin vähemmän vaativasta. Työn suola on varmasti vaihtelevuus työtehtävissä ja ympäristöissä.

    VastaaPoista