Reittiharjoittelua Vidaan

Tätä päivää olen odottanut siitä hetkestä kun Jannan kanssa sovimme projektistamme, sillä treenaus hänen ohjauksessaan Vidassa ei onnistuisi ilman, että opimme Oton kanssa reitin Vidaan ja takaisin kotiin. Liikkumistaidon ohjaus osui sateiseen päivään ja teiden varsilla riitti vesilätäkkö poikineen. Otto inhoaa niitä varvasvälikarvojaan myöden, työmotivaatio aikalailla nollassa. Pieniä pätkiä koira kulki kohtuullista vauhtia, mutta pääosin kulku oli matelua. On todella vaikeaa liikkua ylihitaasti kulkevan koiran kanssa. Väkisinkin ite välillä menee askeleen edemmäksi milloin koira ei mahdu edes työskentelemään. Ja kun tahtomattanikin ohjailen koiraa ja mahdollisesti vielä huomaamattani käännän rintamasuuntaa, eksyminen on valmis. Kun koira kulkee reippaasti ja veto on sopiva, koiraan on hyvä tuntuma ja liikkeellä olo pitää myös minut paremmin kartalla eikä touhu mene haahuamiseksi.

Valitsimme rauhallisemman reittivaihtoehdon, joka menee radan vartta pitkin, josta laskeudutaan asematunneliin ja sieltä kohden Vidaa. Kaverin kanssa käydessämme Vidassa tutustumassa kuljimme ison parkkialueen/aukion läpi, mutta liikkumistaidon ohjaaja piti sitä vaihtoehtoa vaarallisena, joten kiersimme teitä pitkin, eikä reitti kovin hankalalta vaikuttanut. Reittiin saisin vaan vielä paljon paremman tuntuman Oton opastaessa reippaammin. Puhuimmekin asiasta paljon ja ohjaaja lupasi viedä viestiä asiasta Oton kouluttajalle. Hänet tapaankin parin viikon päästä olevalla täydennyskoulutuskurssilla. Toivottavasti silloinkin on paljon lätäköitä ja märkää, jotta päästään ongelmaan huolella paneutumaan.

Vidassa piipahdimme vain eteisessä. Torstain harjoittelukerralla opetellaan myös sisätiloja ja katsotaan paikka missä Otto minua odottelee treenaukseni ajan. Torstaille ei ole luvattu sadettakaan, joten... ehkä reitti sujuu paremmin.

Tuolloin ostan myös Vidaan 10-kerran kortin. Siitä se sitten käynnistyy! Yes! Olen aivan huippuinnoissani, vaikka Oton kanssa reitti vielä vähän arveluttaakin ja mietinkin kuinkakohan paljon aikaa matkaan minun on varattava maanantaina. Olemme nimittäin sopineet maanantaiaamulle Jannan kanssa treffit, yes!!! Enkä todellakaan halua myöhästyä, en halua treeniajastani hukata haahuiluun Oton kanssa, sorry vaan rakas opaskoirani mun!!! Lisäks kaverini kyseli mua treenaamaan kanssaan perjantaina. Ehdotti pumppia ja syvävenyttelyä. En ole pumpissa aiemmin ollutkaan, joten jännittävää. Tiedän kuitenkin useammankin sokeankin tunneilla käyneen, joten varmasti parin kerran jälkeen homma sujuu. Tokihan se auttaa, jos ohjaaja osaa verbaalisesti toimia hyvin liikkeitä opastaessaan. Katsotaan miten käy, uskaltaudunko. Nyt uskon uskaltavani.

Mulla taitaa olla vähän "kaikki tai ei mitään"-meininki, sillä jo lähes kuukausi sitten sovin tuttavani kanssa meneväni hänen kotisalilleen torstaina kahvakuula- ja spinningtunneille. Kahvakuulaa olen kotona heilutellut, mutta en koskaan ole ollut ohjatulla tunnilla. En totisesti ota kuitenkaan stressiä miten pärjään. Yritän nyt olla vain rohkea ja kokeilla eri ryhmäliikuntamuotojakin. Osa ehkä jää elämääni, osa ei. Osaan tykästyn, osaan en. Jos en kokeile, en koskaan saa tietää miten tunneilla pärjään. Jos en ole rohkea, en koe upeita hetkiä liikunnan parissa. On vaan uskallettava, vaikka jokin tuolla jossain syvällä sisälläni piipittääkin ja yrittää luoda epävarmaa mielialaa. Tiedän kuitenkin, että moni muukin jännittää ryhmäliikuntatunteja kuka mistäkin syystä. Sokeuteni on se minun suurin jännityksen aiheuttaja. Minä en häpeä vartaloa, vaikka en ole hoikka, ja vaikka haluan kropassa tapahtuvan kiinteytymistä, voimaantumista ja sivutuotteena laihtuvan. En voi sanoa häpeäväni vammaanikaan, mutta kait vaan toivoisin siitä olevan haittaa mahdollisimman vähän muille, että en häiriköi haahuilullani muiden treenihetkeä, en olisi vaivaksi, että selviytyisin itsenäisesti. Toisaalta jokainen meistä tarvitsee joskus apua jossakin asiassa eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen haluaa tulla loppujenlopulta autetuksi ja toivottavasti myös mahdollisimman moni haluaa myös itse auttaa. "apua saa se joka tajuaa sitä myös antaa"(ehkä ei sana sanalta mennyt oikein) - sanotaan laulussakin. Jos saan joltakin apua sitä tarvitessani ihan taatusti autan itse myös aina kun voin.

Tottakai minua jännittää myös maanantai, miten treenaus Jannan ohjauksessa lähtee käyntiin, löydänkö Oton kanssa Vidaan, osaanko varmasti pukuhuoneeseen, alasalille jne. Ei siis riitä, että jännitän treeniasioita, minun "pitää" jännittää jo matkaa treenaamaan. HAUSKAA!!! Ja kun viikkoja vierähtää, kenties tämäkin postaus tuntuu vähintäänkin nololta tai huvittavalta - ainakin toivon niin. Mutta nyt ja tässä olen innoissani, suorastaan täpinöissäni, olen myös jännittynyt, ehkä vähän epävarma, mutta tätä mahdollisuutta en halua missata. Olen ottanut askeleen kohden unelmaa ja aion ottaa sen toisen ja kolmannenkin. Ja kun askeleet on otettu voikin asettaa niitä treenitavoitteita, mutta Jannan kanssa aloitellaan projekti maanantaina, sitä ennen käyn rohkeasti ryhmäliikkumaan ja nauttimaan spinnintunnin huumasta, joten hyvällä tiellä ollaan!