perjantai 3. tammikuuta 2014

Neulevalokranssi

Joululoma alkoi vilkkaalla päivällä. Ensiksi menin koirien kanssa Harmaakuonon veljen perheen luo. Kävimme koirien kanssa lenkillä, jonka jälkeen maistuikin tee ja gluteeinittomat joulutortut rupattelun lomassa. Ja teehetken jälkeen siirryin Silmukkasiskomiittiin, jossa meitä olikin mukavan paljon porukkaa paikalla. Monella viimehetkien joululahjaneulomukset meneillään. Itselläni lahjat oli jo valmiina, joten tein mökille avokin toiveesta neulevalokranssin. Ja tässä nyt Silmukkasiskojen ottamien kuvien avulla kerron työvaiheet.

Tarvitset paperilankaa 80-100g, josta neulotaan kranssiin päällinen. Sen pituus on 50 cn ja leveys määräytyy minkä kokoiseen metallirenkaaseen kranssin teet. Askartelukaupoissa myydään kolmea eri halkaisukokoa. Isoimpaan leveys 56, keskimmäiseen 52 ja pienimpään 48 silmukkaa. Päällinen neulotaan 10 tai 12 mm puikoilla. Itse neuloin 12 mm. Kun päällinen on valmis, renkaan ympärille kieputetaan led-valot. Ne voi olla joko sähkö- tai patterikäyttöiset. Kuvassa Kieputan sähkövaloja, mutta lahjoiksi menneissä kransseissa on pattereilla toimivat valot. Päällinen taitellaan kaksinkerroin, jonka jälkeen se asetellaan renkaaseen ompelua varten. Se ommellaan putkeksi renkaan ympärille, eli lopulta päällinen tulee renkaaseen nelinkerroin. Lopuksi "putken" päät neulotaan yhteen. Putkea joutuu hiukan venyttämään, jotta päät osuvat toisiinsa. Ja kun päät on ommeltu yhteen, kranssi onkin valmis. Ei muuta kuin valojen töpseli seinään ja katsomaan millainen siitä tuli :D

Joululahjaksi tein neljä kranssia yhden valkoisen ja vihreän sekä kaksi punaista. Kranssit paketoitiin sellofaaniin.

Kun treffaamme Silmukkasiskojen kanssa jonkun kotona meillä on tapana tuoda syömiset nyyttäriperiaatteella, ja useimmiten herkkua riittää yllinkyllin. Niin tälläkin kertaa joulusuklaasta juustokakkuun, pähkinöistä viinirypäleisiin. Kuvia kun otetaan, yleensä niissä aina syödään, mutta tässä kerrankin on kutimukset käsissä :D

Mukavan iltapäivän jälkeen kiiruhdin kotiin jonne meille tuli vielä kaveri kylään. Ilta kului rupatellen ja mökkitavaroita pakaten. Näin joululoma potkaistiin käyntiin, ja nyt se alkaa olla jo ohi. Vielä ollaan mökillä viikonlopun yli, joten ei muuta kuin nauttimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti