Vauhti lisääntyy - matkat pitenee

Oton kulku on ollut pitkin kesää vaihtelevaa ja olipa jakso milloin lenkit meni taisteluun mennäänkö eteenpäin vai seisotaanko paikoillaan. Kolmen kilsan lenkkiin meni reilut 50 minuuttia ja meikäläisen kärsivällisyys koetuksella. Koira kävelee sata metriä, pysähtyy, taisto jatketaanko matkaa ja lopulta kun jatketaan tulee uusi stoppi ehkä sadan-kahden sadan metrin päästä... Koitan pohtia mikä mättää, tympiikö lenkki, onko siinä jotain epämukavaa, johtuuko jumitus epävarmuudesta, onko maha kunnossa jne... Vastaukset uupuu... Yritän kannustaa, otan "kaasukahvan" käyttöön, nypin taluttimesta, hermostun... Huoh!!! Komennan itseni rauhoittumaan ja kannustamaan ja taas päästään vähän eteenpäin.

Käyttäessäni Harmaakuonoa opaskoirakoululla lääkärissä tapasin sattumalta Oton kouluttajan, joka halusi tietää kuinka kesä on sujunut. Taisin olla aika huonona juuri ennen lääkäriä oltuani tuollaisella hermoja repivällä jumittelulenkillä, joten kuulumisien kerronnasta taisi tulla paljon negatiivisempi kuva mitä totuus loppujenlopulta oli. Joka tapauksessa sovimme treffit ja oloni helpottui jo siitä :D

Tuon juttelun jälkeen Otossa alkoi muutokset. Päivä päivältä lenkit sujui paremmin ja paremmin. Jumituksia tuli, mutta vähemmän ja kannustuksella päästiin eteenpäin. Ja kun kouluttaja tuli luoksemme tilanne ei tuntunut enään yhtään niin hankalalta. Lähdimme kiertämään Ankkalammen lenkin. Otto oli todella innoissaan ja innossaan unohti merkata suojatien, uusintaotto auttoi ja opastus sujui mallikkaasti Ankkalammen lenkille saakka. Häntä heilui ja poika näytti varmalta. Ankkalampilenkillä kuljetaan hiekkateitä pitkin ja lenkillä paljon risteäviä teitä. Ottoa kiinnosti oikealla jokin hirmuisesti, mutta kannustamalla ja syrjää vaatimalla pysyttiin vasemmassa laidassa eikä ajauduttu lenkkireitiltä pois. Vauhti pysyi aika hyvänä ja lenkin kauimmaisessa päädyssä Otto kääntyi hienosti vasemmalla olevalle sillalle, josta olisi jostain syystä lähtenyt oikealle, vaikka jatkoimmekin vasemmalle. Reitin toista sivua kävellessä Otto tuntui ja näytti epävarmalta, hidasteli, mutta ei jumittanut. Vei kuitenkin hienosti lenkin alkupisteelle ja merkkasi suojatien. Kotimatkalla kuten mennessäkin päästiin koirapuiston ohi ilma pahempaa jumittelua. Koirapuiston jälkeen on alikulkuun meno, Otto kääntyikin oikealle radanvarsitielle. Teki sen kahdesti ennen kuin suostui alikulkuun. Alikulun jälkeen tultiin tielle minkä varrella koulun piha. Siellä vietettiin välituntia ja mökä hirmuinen. Oton häntä ei heilunut ja muutenkin vaikutti paikka vastenmieliseltä. Päästyämme kääntymään oikeallepois koulutieltä Oton häntä nousi taas heilumaan ja poika opasti reippaasti kotiin. Kouluttajan mielestä ollaan hyvällä tiellä eikä meillä ole hätää, lisää vaan lenkkejä ja monipuolista koiran käyttöä, hyvä tulee.

Ja tuosta perjantaisesta lenkistä on taas otettu huimasti askeleita eteenpäin. Viikonloppuna lenkkeilimme mökillä pari reilun neljän kilsan lenkkiä epätasaisessa maastossa. Epätasaisuudet Otto ottaa edelleen hitaasti ja varovaisesti, kannustuksella uskaltaa lisätä vauhtia ja tasaisella vauhti nousikin välillä aika hurjaksi. Ja nyt kotona ollessa on ollut ilo kävellä pojan kanssa. Otto kulkee reippain askelin, on uskaltanut tehdä oikeita ratkaisuja opastaessaan. Eilen ja tänään oli ihan "pakko" pidentää lenkkiä alkuperäisestä suunnitelmasta, niin ihanaa on kävellä reippaasti varman oloisen koiran kanssa. Ja mikä on upeeta lenkkien pituudet alkavat kasvamaan ja vauhtia riittää. Tuolloin reilut pari viikkoa sitten epäilin kasvammeko koskaan koirakoksi. Nyt taas uskon, että kasvamme ja vieläpä hyväksi sellaiseksi. Toki treenaus/työ jatkuu edelleen, ja tiedän vielä minua kokeiltavan. Jumituksia tulee, mutta ehkä minäkin opin niistä selviytymään. Mutta aina näistä hyvistä hetkistä nauttii ja siitä kun niitä alkaa tulla enenevissä määrin tietää työn kannattaneen. Kärsivällisyyttä tämä kaikki vaatii ja muistamista koirakoksi ei synnytä hetkessä eikä kahdessa. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, kilometrejä jne.

Otto on viime aikoina alkanut ottamaan Harmaakuonolta tapoja käyttöön. Aiemmin Otto seistä pönötti kakalla kuin sahapukki. Jos ulostuksesta ei kuulunut pörinää, tai pökäleiden putoamiskahahdusta pöpelikköön, tai se ei haissut, en tiennyt paskoko poika vai ei. Nyt Otto on alkanut pyörähdellä ennen toimitusta ja sen jälkeen ruopii tassuilla maata hurjasti kuten Harmaakuonokin. Kouluttajaa oikein nauratti miten Otto pöllytti pöpelikköä :D

Otto ei hirveästi hae hellyyksiä, mutta lähellä se haluaa olla. Nykyisin en pääse oikein mihinkään ilman koiran vieressä oloa. Jos istun tietokoneella poika makaa tuolissani kiinni. Välillä pelkään pyörien ajelevan korvan päältä tässä liikahdellessani. Kun syön keittiön pöydän ääressä se makaa tuolini vieressä. Kun touhuan keittiössä jätkä aivan varmasti rojottaa metrin kahden säteellä. Mökillä pihassa liikkuessa huomaan pojan kulkevan rinnallani. Jos istahdan lammen rantaan koira löytyy viereltä, jos menen huussiin se odottaa oven takana jne... Joskus istuessani se saattaa antaa tassua. Vielä en tiedä mitä se sillä haluaa kertoa. Haluaako hellyyksiä, herkkuja, ulkoilemaan, vettä tms. Harmaakuonohan pyytää asioita antamalla tassua ja jos ei ala tapahtua se haukahtaa vaativasti. Sitä Otto ei ole vielä tehnyt :D

Meillä on edessä mielenkiintoinen puolentoista viikon pätkä. Junalla ja bussilla matkustamista, kartanoretki Turkuun, shoppailupäivä ystävän kanssa Hakaniemen suunnalla, maastolenkki Hyrylän metsissä, kahdessa paikassa yökyläilyä, kahviloissa ja ravintoloissa olemista ja blogimiitti. Saas nähdä kuinka paljon opimme toisistamme lisää ja miten päivät sujuvat. Uskon meidän kehittyvän koirakkona saadessamme yhdessä liikkumisen kokemuksia lisää erilaisissa paikoissa, joten nautitaan kasvusta ja kehittymisestä, ja pää pystyssä myös niinä huonompina päivinä. Ainahan se ei suju eikä työ maistu koirallekaan.