maanantai 4. kesäkuuta 2012

Show Must Go On

En ole taitava hehkuttamaan kirjoja, esityksiä tms, mutta on ihan pakko yrittää...

Kävimme nimittäin lauantai-iltana katsomassa
Musiikkiteatteri Koitossa
 Show Must Go On -musikaalia, jonka aikana kuulimme Queenin hitit
Bohemian Rhapsodysta Show Must Go Oniin.

Pääosassa nähtiin Kimmo Blom. Muissa rooleissa Marika Krook, Tatu Siivonen, Jukka Mänty-Sorvari, Jussi Ojanen, Tero Tanhuanpää, Mika Räinä. Ohjauksesta vastasi Petri Lairikko, ja kapellimestarina toimi Mikko Kangasjärvi. Musikaalin on kirjoittanut Katariina
Leino

Musikaali kertoi kahdesta bändistä, Queenista ja suomalaisesta bändistä, jonka johtohahmo halusi olla kuin Queenin kuulu artisti. Kuuluisiksi haluttiin tulla hinnalla millä hyvänsä. Musiikkiesitykset olivat huippuluokkaa. Ei ole pikkujuttu hypätä Queenin saappaisiin, mutta esityksessä siitä suoriuduttiin loistavasti.  Jos tulee mahdollisuus mennä katsomaan, suosittelen. Koitolla on myös esitykset monista muistakin tunnetuista artisteista ja bändeistä.
Ihastuin ja haluan kyllä nähdä heidän muitakin musikaalejaan.

Ennen musikaalia kävimme ruokailemassa turkkilaisessa. Alkupalaksi maistelimme erilaisia turkkilaisia herkullisia tahnoja ja pääruokana söin falafeleja, jotka ei olleet kovin erikoisia. Maistuivat liikaa käristetylle. Äh, en osaa selittää. Jälkkäriksi suusta sujahti jäätelöä ja banaania.  Mukava ilta kaikenkaikkiaan ystävämme synttäreitä vietellen.

Muuten viikonloppu sujui hyvin rauhallisesti hivenen ulkoillen ja oleskellen. Pesimme pyykkiä, sillä saimme pyykkikoneen kuntoon. Hihna oli hypännyt pois paikaltaan ja sen korjaaminen onnistui kotiporukalla, joten kulujakaan ei tullut. Pyykin pesustakin voi siis nauttia :D

Ja tänään tehtiin LÖYTÖ, jota keskiviikkona mennään katsomaan
- mökki Mäntsälän saaressa
Hinta on niin edullinen, että mietityttää mikä vikana, mutta kuvien perusteella ja kuvauksien perusteella mökki voisi olla meidän, jos...
JÄNNITTÄÄ!!!
Nyt vaan jalat maassa ettei tule pettymystä!

Tandem-asiakin edistyy. Testattavaan pyörään joitain fiksauksia ja sitten kokeilu, kenties päätös ja...
Huih... Nyt tapahtuu niin paljon samaan aikaan, että hirvittää :D

Niin, mitäs mun elämäntapaprojektille kuuluu?
Paino huitelee 68-69 välissä,
vessattaa ja nälättää koko ajan :D
Liikuntaa tällä hetkellä liian vähän.
Ei ehkä kovin hyvä pikatiivistys, mutta
PROJEKTI jatkuu koko ajan
aikken siitä täällä ole viime aikoina juuri kirjoittanutkaan :D

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla positiivista palautetta kyseisestä musikaalista, olen nimittäin itsekin harkinnut sen katsomista. :-) Ja vautsi, mökki... Olis se kyllä hienoa itse kullekin, toivottavasti on oikeasti yhtä kiva kuin on annettu ymmärtää! Tsemppiä elämäntapaprojektillesi ja nautiskele kesästä!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos, sitä samaa sinulle; ihanaa kesää nautiskellen.

    Pidin tuosta musikaalista ja kaikkien kanssa mitä oon keskustellut se on saanut hurjasti hyvää palautetta.
    Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan!

    Yhden pintaan lähdetään ajelemaan kohden mökkiä, joten saa peukuttaa, että se olisi just meille hyvä :D

    VastaaPoista