Mustaa oksennusta rapies-rokotteen jälkeen - sydän oli ratketa pelosta

Tänään sydämeni oli pysähtyä ja olin jo varma, että menetän tuon
rakkaan Harmaakuonon, mutta tarinalla on onneksi paljon onnellisempi
loppu.

Harmaakuonolla oli aika rokotukseen ja yleiseen terveystarkastukseen
opaskoulun eläinlääkärille. Tuo harmaakuonoinen herra käyttäytyi kuten
aina lääkärissä käydessä, energisenä, vähän stressaten. Kerroin
kuulumiset ja koiran terveydentilaa katsottiin. Vaikutelma: virkeä 11
ikävuotta lähentelevä energinen herra. Sydän-äänet normaalit ja paino sopiva.
Rabies-rokote niskaan, punnitus ja rentoa rupattelua vielä ennen pois
lähtöä.
Harmaakuonolla olikin kiirus päästä pois liian steriilistä paikasta :D

Emme kotimatkalla päässeet kovinkaan kauas kun koira alkoi oksentamaanauton jalkatilaan.
Siinä likaantui omat housunikin. Kovasti koira yritti yrpätä oven viereen ja varmasti olisi syöksynyt ulos, jos olisi päässyt. Paniikki nosti päätään ja pelko rokotteen aiheuttamasta vastareaktiosta hiipi kauhuna mieleen.
Käännyimme takaisin koululle ja pihaan päästyä oksentelu jatkui.

Kävellessämme ovelle valjaissa tuntui nytkähdys, kuului
kops ja koira lyyhähti maahan
Ei noussut parilla kehotuksella
Nousi ylös hetkeksi kopsahtaakseen takaisin
Lääkäri Lena ja koulun kennelpäällikkö Vesa tulivat paikalle
ja he saivat Harmaakuonon kävelemään sisään.
Äänensävyt oli vakavia ja oma oloni hirveä.
Vesa tuli sanomaan, että kyydin  kannattaa lähteä ja mun tulla sisälle.
Jäin hoitamaan maksun Vesan mennessä Lenan avuksi sisälle.
Hetken ehdin seisomaan pihapiirissä sydän pelkoa täynnä. Mietin jo kaiken mahdollisen noina hetkinä ja tunsin miten käteni vapisivat.


Päästyäni sisälle lääkäri kysyi onko Harmaakuono voinut syödä kahvinpuruja.
No ei kai ihan mahdottomuus, mutta... ei herra roskiksia ole
dyykkaillut - ainakaan ennen.
Lena ja Vesa pohtivat mitä musta voisi muuta olla.  Herra nimittäin yrppäsi mustaa oksennusta. Mulla välähti
"voisiko se olla multaa". KYLLÄ!
Parvekkeella on viljelyksiä joihin viime kesänä koira ei koskenut. Nyt
uutena oli hernettä. Soitin avustajalle (oli meillä), että onko hernepurkilla
käyty tonkimassa ja olihan siellä tongittu. Ilmeisesti herneensiemenet on pitäny kaivaa parempiin suihin :)

Helpottavaa, kyse ei ehkä sittenkään rokotteen aiheuttamasta
reaktiosta Asiasta haluttiin kuitenkin saada varmuus.


Harmaakuono alkoi vastaamaan hännän heilutuksin ja katsein lääkärin
jutteluun. Jäimme tarkkailtavaksi koululle. Vietimme reilun tunnin koulun henkilökunnan taukotilassa.  Koira sai tuoretta vettä, jota se alkoikin ahnaasti juomaan. Vielä tuli pienet mustat yrpät,
mutta koiran kunto kohosi.
Jos olisi käynyt toisin, koiralle olisi laitettu kanyylin kautta
nestettä, jotta oltaisiin valmiudessa, jos elimistö olisi rokotteesta
alkanut romahtamaan. Pelottava ajatuskin. Onneksi nuo rokotteiden vastareaktiot ovat harvinaisia.


Jäin huoneeseen Harmaakuonon kanssa. Poitsu lepäili ja heilutti häntää
jutellessani sille. Lena ja Vesa jatkoivat koira-asiakkaiden
vastaanottoa käyden katsomassa meitä usein. Koska koiran olo selvästi koheni omakin olo alkoi helpottua.

Ja pianpa Harmaakuono jo lähti vastaan Lenan tullessa ovesta. Terävä koiran ilme ja iloisuus olivat palanneet.
Seurailimme tilannetta vielä jonkin aikaa ennen kuin saimme luvan
lähteä kotiin.

Onneksi kyse oli mullan mussutuksesta eikä rokotteen vastareaktiosta!
Hernepurkki nostettiin pöydälle. Jospa jatkossa hernettä ei tarvitsisi
enään kaivella...

Jälleen kerran tajuaa sen miten arvokas, rakas tuo nelitassu onkaan,
miten suurta apua se on antanut liikkumiseen. Ja se että se on
opaskoira ei jää siihen. Harmaakuono on niin paljon muutakin kuin
apuri. YSTÄVÄ!!!

Kotiuduttuamme poitsu on lepäillyt ja syönyt riisiä. Minä istunut
lattialla silitellen, taputellen kiitollisena tapahtumien onnellisesta
lopusta.