Kopoti-kopoti - ihanaa on ratsastaa

Koin jälleen suurta iloa ja onnistumisen tunnetta hevosen selässä :D
Ratsastin samalla hepalla kuin pari viikkoa sitten. Mentiin ensin puolisen tuntia kentällä ja sen jälkeen tunnin verran maastossa. Nyt sain ohjausta ratsastusasentoon ja leuan nosto ylös toi paremman ryhdin; selkä suoristui ja istunta pysyi paremmin kasassa. Ja mikä parasta hevonenkin liikkui rivakammin. En ole koskaan aiemmin mennyt niin pitkiä tölttipätkiä itsekseni kuin tänään!!! Ja vitsi miten ihanalta se tuntui. Nautin!

Sain hevosen tölttäämään kivasti jo kentällä, mutta myös maastossa. Etukäteen jännitin miten selviän hevosen pyrkiessä laiduntamaan ratsastuspolun vieriltä  vihreitä herkkuja, mutta onnistuin pitämään kaverin aisoissa. Muutenkin tunsin hevosen kanssa löytäneeni jotain... jotain sellaista yhdessä tekemisen meininkiä; se kuunteli mua, se toimi kuten pyysin. Ehkä taas opin kroppaani käyttämään paremmin ja pitämään ryhdikkäämmän ratsastusasennon ja se auttaa hevosen kuulolla pysymiseenkin.

Vaellusosuudella pääsin laukkaamaan ylämäkeen ja sydän hakkasi riemusta naaman loistaessa kuin Hangon keksi :D Vetäjä ratsasti edessä ja hehkutti mäkeä laukatessamme ja ystäväni kannusti takana. Tultiin koko mäki laukaten. Pidin onnellisena harjasta kiinni ja nautin.

Kokeiltiin loppumatkasta vielä uudestaankin laukkaa, mutta hevosen rytmi sekosi... Oli pitkä laukkamäki, jossa paljon mutkia, joten sovimme, että mennään töltillä viimesen mäen alkuun ja loppu laukaten. Muut laukkasivat koko matkan. Noh, töltissä hevoseni päättikin siirtyä "ohituskaistalle", josta päästiin toki oikealle polulle takaisin. Siirryimme laukkaan, mutta ilmeisesti hevosta häiritsi takaa kaukaa kuuluva laukkaus. Sen rytmi sekosi ja mun olisi samanaikaisesti pitänyt osata ohjata vasemmalle. Ohjas oli liian pitkä ja hommasta ei meinannut tulla mitään. Pysähdyimme odottamaan muita ja oih sitä laukan ääntä :D

Mutta se ylämäen laukkaus aijemmin reitillä oli taivaallisen ihanaa :D Tahtoo uudestaan, uudestaan! Sovittiinkin seuraava kerta neljän viikon päähän, ihanaa, ihanaa!!!
Odotan jo nyt pääseväni taas hevosen selkään.

Kotona mua odotti avokki ja lämmitetty sauna, joten ratsastuskamppeet pois ja löylyyn. Saunatauolla vissyä ja lintujen liverrystä. Iltateehetki rupatellen.
Siitä kaikesta ihanasta tämä ilta tehty :D

Tänään olin taasen myös kiropraktikolla avokin kanssa. Viime kerrasta ei ole kuin reilu viikko. Silloin molempien yläselät oli jumissa. Nyt tilanne oli parempi. Keskustelimme levottomista jaloista. Kysyin hoitajan mielipidettä onko levottomilla jaloilla ja kuumuuden tunteella yhteyttä toisiinsa. Silloin kun mua vaivaa levottomat jalat, kärsin samanaikaisesti kuumuudesta, vaikka todellisuudessa ei erityisen kuuma olisikaan.
Hänen vastauksensa oli, KYLLÄ. Ja uskoi myös ruokavaliolla olevan merkitystä. Jos syö paljon hiilaripitoista ruokaa etenkin illalla se vaikuttaa heikentävästi unenlaatuun ja nostattaa stressihormoonitasoa. Olen valmis uskomaan tuon. Kun huhtikuussa olimme Kuusamossa, siellä ravinto oli hyvin hiilaripitoista ja yöt olikin aika helvetilliset. Nousin jatkuvasti kävelemään ja sängyssä sätkin ja ahdistuin. Levottomat jalat häiritsivät todella. Kotiin palattua sitä jatkui enempi vähempi parisen viikkoa, vaikka hiilareiden määrä tippuikin syömisissä oleellisesti. Nyt toukokuun aikana en ole juurikaan levottomista koivista kärsinyt, en ainakaan reiluun pariin viikkoon. En ole edes syönyt magnesiumsidraattia, jonka vaikutusta voisi tehostaa kalsiumilla ja b6-vitamiinilla. Olen pärjännyt ilman. Nyt en ole myöskään hiilareilla täyttänyt vatsaani.
En kuitenkaan ole vältellyt mitään kasviksia, hedelmiä, marjoja, pähkinöitä tms. hiilareiden vähentämiseksi.
Hiilareiden vähennyksellä tarkoitan lähinnä leivän mussutusta, leivonnaisten herkuttelua jne. No olen Kuusamon viikon jälkeen palannut minun nykyiseen normaaliin ruokailuun ja se näkyy olon kohentumisena ja unenlaadun parantumisena. Valitettavasti painossa se ei näy. Painiskelen 68-69 kilon maastossa haen taasen niitä keinoja millä matka jatkuisi alaspäin kohden tavoitetta. Mutta, tämä kaikki on niin paljon muutakin kuin painon pudotusta, tämä on ennen kaikkea elämän laadun paranemista ja se on kaikkein tärkein asia.
Perjantaina olen menossa ekokampaajalle, joten tällä kertaa väriaineista en saa elimistööni kemikaalimyrkkyjä, mutta varmasti mielenkiintoisen kokemuksen ja toivottavasti myös hurahduttavan, jotta omaa kemiakuormitusta voisi edes hiukan keventää. Tuota kemiakuormitusta pyrin pienentämään myös kuljettamalla uutta vesipulloa mukanani muovipullon sijaan.

Ja lopuksi:
Blueberry
Arpoo blogissaan, käykää osallistumassa ja jääkää ihmeessä lukemaan hänen matkaansa elämäntaparemontissaan. Upeita onnistumisia jo takana ja varmasti niitä luvassa jatkossakin.