Postaus "mitä mieleen juolahti" -löpinät

No niin, nyt se on tapahtunut

Eilisessä postauksessa, jossa esittelin valokuvia jouluaatolta kuusen paikalle olikin tullut suolakivilamppu :D Onneksi ystäväni tuli hätiin ja vaihtoi oikean kuvan, joten nyt joulukuusi on paikallaan :D

Olenkin ”jännityksellä” odottanut, että milloin onnistun kuvien laitossa mokaamaan ja eilen se sitten tapahtui. Ehkä tuo kuusen tilalla ollut suolakivilamppu on saanut kummastusta aikaan ja sainpa kommentin ettei kannattas kuvia laitella, kun kerran ei näe eikä tuu oikeita kuvia  oikeisiin kohtiinsa.  Ehkä ei, mutta silti aion jatkossakin kuvia laittaa, nyt kun kerran olen oppinut miten se tapahtuu. Ja jos mokia sattuu, niin sitten sattuu. Ja sellaisen sattuessa mulle ystävät hyvät aina saa vinkata asiasta, jotta saan homman korjatuksi. Ei siis saa arkailla viestiä, että tuo on nyt ihan viturallaan tms. Valokuvat tuo kuitenkin aina väriä ja elävyyttä teksteihin ja olen iloinen, että osaan nyt kuvia jakaa, ja osaan myös tehdä niitä linkkejä, mutta virheitä sattuu varmasti jatkossakin, mutta nauretaan hyvällä niille. Ystävän kanssa hymyiltiinkin, että meillä on ollut hiukan erilainen joulukuusi mihin ollaan totuttu. No se siitä ja kuvamateriaalia tulee jatkossakin :D

Mulla on kauhea kirjoitushimo tänne blogiin, mutta aina ei vaan ole mitään erityisempää kirjoitettavaa. Senhän huomaa tästäkin postauksesta ;) Joo, mulla olis monen luennon muistiinpanot mitkä voisin kirjoittaa auki, mutta nyt tää kirjotushimo on sellainen, että tekstiä pitäisi saada vaan tulla tajunnanvirrassa eikä muistiinpanojen pohjalta. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan… Että jos teillä bloggaajat on kysymyksiä tai aiheista mistä haluaisitte lukea mun kirjottamana, laittakaa ihmeessä kommentointiin, niin pääsen luovasti naputtelemaan.

Facebookiin laitoin huvikseni kysymyksen hyvistä aiheista ja ilmeisesti opaskoiran kanssa toimiminen ja eläminen kiinnostaa. Olen opaskoirasta ehkä suhteessa kirjoittanut aika vähän. Jos olisin kirjoittanut blogia saadessani tuon Harmaakuonon, tekstiä olisi tullut paljon enemmän aiheesta, koska silloin minullekin kaikki oli uutta ja ainutlaatuista. Nyt elämä on asettunut uomiinsa ja elämä opaskoiran kanssa tuntuu tavalliselta ja siitä ei mukamas osaa kirjoittaa. Mutta, mikä jottei aiheeseen voisi paneutua vähän enemmän täälläkin. Heitettiin kysymys, että miksi anoin opaskoiraa, mikä sai haluamaan opaskoiran? Rehellisesti sanoen, vaikea muistaa. Olin pyörittänyt asiaa mielessäni jo pidempään. Haaveilin pitkistä reippaista lenkeistä ja uskoin opaskoirasta olevan hyötyä myös minun urheiluharrastuksen oheistreenaamiseen. Valkoisen kepin kanssa kun liikkuminen on hitaampaa, ainakin minulla. Ja kun koiran sain, se oli juuri ilo siihen mitä halusinkin. Oli hienoa kävellä kovaa, joskus liiankin kovaa…Liikkuminen jouhevoitui. Koira kun kiersi esteet, ei tarvinnut enää kepin kanssa koluta esteitä ja miettiä mistä pääsee ohi. Nyt koira tekee sen puolestani ja se tunne alkuun oli aivan uskomattoman hieno. Mulle opaskoira on edelleen ehdottomasti paras apu nimenomaan lenkkeilyssä. Ja vähän vieraammillekin reiteille uskaltautuu. Jos eksyy, eipähän eksy yksin :D

En tiedä osaanko paremmin edes vastata tuohon miksi halusin opaskoiran. Ehkä palaan aiheeseen omana postauksenaan jossain vaiheessa. Ja opaskoirajutut varmastikin lisääntyy siinä vaiheessa kun on Harmaakuonon eläköittämisen aika ja uuden oppaan kanssa liikkuminen alkaa. Tiedättekö, ajatus on todella pelottava. Lähteä nyt jonkun vieraan nuoren koiran kanssa lenkille, huih! Ja tässä kohtaa totean, Harmaakuono ei todellakaan aina ole maailman luotettavin innostuessaan vetämään ja kohkaamaan liikaa. Olen kuitenkin oppinut sen metkuihin ja pelottaa ajatus siitä millainen sen seuraaja oikeasti on. Osaanko sen kanssa kulkea, löytyykö yhteinen sävel, kohtaako kemiat jne???

Onneksi on tukiverkostoa opaskoirien kouluttajat ja vapaaehtoistyötä tekevät peesarit joidenka kanssa voin treenata kulkemista, ja kasvaessamme koirakoksi, opimme luottamaan toisiimme pikkuhiljaa. Se on lohdullinen ajatus ja siihen pitää vain luottaa. Nyt kuitenkin nautin Harmaakuonon kanssa liikkumisesta niin kauan kuin se on mahdollista. Näin talvella herra jaksaa loistavasti. Sunnuntainen seitsemän kilsan lenkkikään ei tuntunut missään, vaikka vauhti olikin ihan kohtalainen. Kesällä ei tosin voinut ajatella kävelevänsä läheskään niin pitkästi, ei edes 20asteen aurinkoisessa säässä. Tuleva kesä vähän pelottaakin. Tässä pähkin, että soittaakko opaskoirakoululle vai mitä tehdä. Haluan päästä kesälläkin pitkillekin lenkeille. No en välttis missään hirveessä helteessä, mutta parissakympissä kylläkin. Nyt vaan menee niin hienosti Harmaakuonon jaksamisessa, että kesän ongelmat tuntuvat kaukaisilta ja ihan jostain toiselta aikakaudelta olevilta…

Ja ette voi kuvitella miten nämä kohta kahdeksan vuotta on saanut mut niin kiintymään tuohon opastajaan. Jokainen varmasti kiintyy tavalla tai toisella kotona olevaan lemmikkiin.  Oman kiintymisen Harmaakuonoon tunnen tietystikin ainutlaatuiseksi ja ainutkertaiseksi samalla tietäen muiden tuntevan samoin omien koiriensa kohdalla.  Rakkautta ja kiintymystä lisää paljon se mitä ihanaa koira on tuonut taloon tullessaan, mitä mahtavia reissuja opaskoiran myötä olen tehnyt jne. Harmaakuono säilyy aina ja aina muistoissain lämpimin ajatuksin, vaikka joskus pinna meinaa palaa vetämiseen tai kohkaamiseen.

Mutta, varmasti myös sen seuraaja tuo samoja ihania asioita elämääni ja varmasti myös jotain uutta.

No ei tämä nyt ole mikään Harmaakuonon jäähyväispostaus, joten naatitaan yhteiselosta niin kauan kuin sitä kestää…

Mulla on alaselkään kertynyt kunnon kuonakertymät syystä tai toisesta. Ne tuntuvat tosi aroilta hierottaessa ja alaselkä on tosi arka ja jäykän kipeä.  Tää alko eilen ja on jatkunut nyt nää pari päivää. Olen venyttänyt pakaraa, nivusta tms. helpottaakseni painetta alaselässä laihoin tuloksin kuitenkin. Tätä on ollut joskus ennenkin, menee yleensä parissa-kolmessa päivässä ohi. Ärsyttää vaan kun alkuviikon treenit on kärsinyt moisen takia ja huomenna en ehdi treenamaan. No toivottavasti perjantaina voin tarttua kahvakuulaan ja vetästä ainakin kevyen treenin. Ja tällä viikolla on sit penkkitreenikin luvassa ja sitä en halua missata. Mun on pakko saada tietää onnistunko tuossa kymmenen viikon ohjelmassani! Tosin treenaamattomuus pitäis vaakalukemat kivempina :D Sunnuntaina paino oli 68.4 kg, joten paluu nestevähyysjutusta tapahtunut. No Treenien jälkeen vaaka onkin huidellut 69.4-69.7 kilon välillä. Saas nähdä mitä vaaka huomisaamuna virallisena punnauspäivänä mulle huutelee.

Arvasin kyllä, että treenaamisen alotus aiheuttaa tuon painon nousun, lihaksisto imasee nesteet itteensä jne, ja menee hetki kropan tottua lihastreenin tuomaan kuormitukseen. Silti ärsyttää tuo kilon nousu. Tavote kun ois päästä sinne alle 68 kilon mahd. pian. Noh, kyllä tää tästä. Ärsytykselle ja turhaumalle ei vaan maha mitään, vaikka kuinka tietää ja järki sanoo muuta!

No jop, jospa nyt lopettelisin tältä erää tämän ”tajunnanvirtaus” postauksen ja ottaisin harpun kouraan ja kirjan korville. Eilisilta meni mukavasti noissa merkeissä kuunnellen Kapteeni Randtia etsimässä ja harputellen :D Mut ennen harppuhetkeä täytyy lukasta päivän postaukset. Niin, nukkumaankin tietysti pitäs mennä…