sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Läskipeppu hylly kun poljin pyörälläin

Eilen marssin päättäväisesti treenivaatekaapille ja kaivoin sieltä pyöräilykengät ja housut esille. Esille otto ei riittänyt, pistin ne päälle ja hyppäsin pyörän selkään. Kun muutimme tänne kolme vuotta sitten, ostettiin spinningpyörä, joka on perusmalli ilman mitään ohjelmointi tms. mahdollisuuksia. Pyörä olisi voinut olla aktiivisemmassakin käytössä mitä se on ollut. Onneksi kuitenkin aina sillointällöin innostun polkasemaan sillä hikitreenin. Edelliskerta oli joskus syksyllä ja nyt tarkoituksena olisi aktivoitua pyöräilyn suhteen. Vuosia sitten kävin spinningissä (nykyään kai sisäpyöräily) ja nautin tunneista suunnattomasti. Sairasteluni aloitettua homma jäi ja nyttemmin kyseistä kuntosaliakaan ei enää ole. Ja kun tuo oma pyörä on, en ole aktivoitunut hankkimaan salikorttia jonnekin muualle. Kaipaan silti joskus spinningsalin tunnelmaa ja sitä miten ohjaaja tsemppaa ja ite on vielä vähän rutistettava ja annettava kaikki itsestään irti. Se on taivaallinen fiilis! Yksin polkiessa musat korvissa ei pääse samaan hurmioon, vaikka joskus aika lähelle. Eilen tarkoitus oli polkea 60 min, mutta poljinkin 80 min. Hain jalkoihin liikettä, joten en tehnyt juurikaan raskaita mäkiosuuksia. Hain enemmänkin nopeuskestävyyttä, nopeutta jne. 


Ajoasennot olisi syytä kerrata ja siihen kaipaisinkin sitä ohjattua tuntia. Tiedostin kyllä miten yläkroppa heilui juoksu/hölkkäosuuksissa ihan liikaa. Ja tiedostin myös miten reidet ja persaus ovat lötkistyneet!!! Totesinkin avokille ”läskiperse hyllyy” ja se tuntui todella ällöttävältä, joten haluan nyt ja heti perseen ja reisien sivuläskit pois!  Onko hitto ittensä pitäny päästtää tälläseks vaikka kuinka olisi ollut kuulohuolia? Perhanan perhana!!!  No pyörä sai vielä vähän lisää kyytiä, ja välillä menin kyllä jaksamiseni rajamailla. Silti puristin, muistin että ennenkin olen pystynyt vaikka vähän pahalta tuntuisikin… Ja hyvä fiilishän treenistä jäi.


Treenifiilistä nosti vielä avokin aherrus penkkipunnerrustreeninsä parissa. Välillä kuului keskittymismurahduksia ja taputteluita :D Ja siinä treenatessamme tsemppasimme toisiamme jaksamaan vielä vähän enemmän. Voi sanoa, että treenaamisen tauottua kuntosalihuoneessamme HAISI urheilu/hiki. Ovi selälleen ja tuuletuksen jälkeen vielä ikkuna auki joksikin aikaa.


Avokki valmisti pienet palautusjuomat mun voipuillessa sohvalla. Toivuttuani lähdimme saunaan. Saunatauolla käytiin kävelemässä takapihalla lumihangessa paljain jaloin. Lunta oli lähes polviin. Tuntu pyöräilyn väsyttämille jaloille aikas ihanalta. Ja olinhan polkenut riittävän tehokkaasti ansaitakseni käyttää Sitrus-sarjan tuotteita J


Illan kruunasi tapaslautaset. Paistettiin uunissa kirsikkatomaatteja joidenka päälle laitettiin pienet palat juustoa sekä luomulihapullia. Lisäks tarjolla oli kylmäsavulohta, joka ei paketissa ollenkaan niin hyvää kuin irtotiskistä, chilipaprikajuustoa(meidän ehdoton suosikki herkkuhetkiin) sekä aurinkokuivattuja tomaatteja. Niiden seassa oli kapriksia ja maku jotenkin vähän pistävä. Laseihin Azoreilta tuotua paikallista punaviiniä, pari soijatuikkua palamaan ja musiikkia taustalle soimaan. Tapastelun aikana juttu pyöri talviliikunnan merkeissä. Keiteltiin vielä luomuroibosteetä ennen ”pakollista” venyttelyhetkeä. Tuo venyttely on vielä tänäänkin edessä, sillä käytiin 90 min lenkillä. Sitä ennen kuitenkin hakemaan yläkropan treeniä ja aihetta lihasten venyttelyyn, eli mua kutsuu viikon penkkipunnerrustreeni, huih!

2 kommenttia:

  1. Oi oi, spinning on niiiiin jees ja varsinkin todella sillä oikealla pyörällä eli ei millään perus kuntopyörällä. Ei meilläkään salilla ole pyörissä, siis spinning-pyörissä, mitään muuta kuin vastussäätö ruuvi. Kuntosalin kuntopyörillä ei pyöräile erkkikään, eihän niillä voi polkea edes seisaaltaan toisin kuin spinnupyörällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osais kuvitella itteäni enään taviskuntopyörän selkään. Spinning-pyörällä kun pystyy jotenkin paljon tehokkaampaan treeniin. Mulla on vielä spinningkengissä lukot ja sain mun pyöräilijä-ystävältä tuohon pyörääni ne lukkojen vastakappaleet. Ja ilman en kyllä alkais mitään. Etureidet saa tehokkaammin töihin.

      Poista