keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Flunssaviikon satoa

Ehkä näillä ruoka/ravitsemusjutuillani karkoitan teidät lukijat muille maille vierahille :( Siitäkin huolimatta otan riskin ja jatkan aiheesta tänäänkin.

Olen ollut ”pakotettuna” rauhalliseen kotielämään flunssa seuralaisena. Olemme avokin kanssa molemmat sairastaneet. On ollut hyvää aikaa tutkailla ravitsemusblogeja. Veteraaniurheilija-blogista löytyikin kattava linkkivalikoima ravitsemusta käsitteleviin blogeihin. Ehkä moni hyvä blogi hukkui ruudunlukuohjelmani tuomiin haasteisiin tai runsaaseen kuvatarjontaan. Ruudunlukuni ei pysty tulkitsemaan kuvia ja linkitkin näyttävät allekain, vaikka ruudulla ne olisivatkin esim. oikeassa laidassa tms. Täällä bloggerissa olevat blogit tuntuivat käyttäjäystävällisimmiltä myös ruudunlukua käyttävälle. Tuo Veteraaniurheilijan blogi vaikutti erittäin kiinnostavalta kuten Juhana Harjun Aamiainen ruohikolla. Molempia aion seurata jatkossa ja lukijaksi liittyisin, jos vain onnistuisin liittymään. Syystä tai toisesta ruudunluku ei toimi liittymisen viimevaiheessa. Voitte siis uskoa miten turhauttavaa on odottaa näkevän apuja. Asia saattaisi korjaantua muuttamalla joitain asetuksia tai ohjelman uudemman version hankkimisella. Voisin kokeilla vielä ilmaisohjelmalla NVDA:lla.

Tämä tietokoneella touhuaminen on välillä haasteita täynnänsä ja on etsittävä mikä toimii parhaiten missäkin asiassa. Valitettavasti noita ruudunlukuohjelmia ei kuitenkaan voi latailla mielin määrin koneelleen, tai voi... jos on paljon ylimääräistä rahaa. No nyt kyllä menin ihan sivuraiteille asiasta, mutta ehkä tämä vähän selventää miksi hommat etenee näin kuin etenee... Lisäsin suosikkeihin toistaseksi myös blogit Pöperöroffa, Quinoaa, Pullapoliisin elämää, Limpun blogi, Treeni ja ravinto ja Unelmia terveellisemmästä elämästä. Ehkäpä nämä vielä joskus löytyvät lukemistostani.

Viime aikoina olen myös Facebookissa tykännyt terveysaiheisista sivuista. Sieltä kautta pääsee kätevästi useimmiten lukemaan artikkeleita kuten nyt viime päiviltä voisi mainita tohtori.fi:ltä ja Kimallus.fi:ltä artikkelit: ”Mitä suomalaiset miettivät aterioissaan eniten: terveellisyyttä, ravintosisältöä vai makua?”, ” Jopa 90 % suomalaisista käyttää vitamiinilisiä” ja ” Supisuomalainen ''superruoka'' saa aikaan terveydelle hyödyllisiä muutoksia veren rasvoissa”. Tutkimuksen mukaan suomalaisille ruuassa maku merkitsee eniten. Kieltämättä, ei sitä kovin mielellään syö sellaista mistä ei pidä. Ehkä silti joihinkin makuihin voi oppia kokeiltuaan tuotetta joitakin kertoja. Ja ehkä ne lapsena olleet inhokkimakuelämykset kannattaisi heittää romukoppaan, sillä aikuisena moni asia maistuukin oikein herkulliselta mistä ei lapsena ole pitänyt. Itse esim. en kestänyt lapsena juustoa oikein missään. Ihan kauheaa oli leivänpäällisjuusto :D Nyt syön juustoja mielelläni, vaikka en leivän päällä, jos itse pääsen asiaan vaikuttamaan. Tässä ruokainnostuksessani joskus mietin pitäisikö juustoja vähentää salaateista tms, mutta toisaalta oikea kunnon juusto sopivissa määrin olkoon toistaseksi ruokavaliossani. Tutkimuksessa sanotaan myös, että maku merkitsee naisille hivenen enemmän kuin miehille. Naisille terveellisyys merkitsee myös miehiä enemmän. Kolmantena tulee ravintosisältö, johon jälleen naiset uhraavat enemmän ajatuksiaan. Hyvä me kauniimman sukupuolen edustajat! :D

Näiden kolmen maun, terveellisyyden ja ravintosisällön merkityksen taakse jäivät ruuan eettisyys ja alkuperä. Eli juuri ne asiat mitä minä olen viime aikoina paljon pohtinut. Ja haluan suosia hyviä raaka-aineita, jotka kestävät myös eettisen tarkastelun. Samaiseen tutkimukseen kuuluu tuo vitamiinien käyttö. Kuten tiedämme niin vitamiinit kuin hivenaineetkin ovat meille tärkeitä. Minua silti vähän yllätti tuo, että yli 90 % käyttää niitä meistä suomalaisista. Tästä tuleekin mieleeni kirjoitus vitamiineista synteettiset vs luonnolliset –blogikirjoitus. On varmasti hyvä, että tiedostamme vitamiinien ja hivenaineiden tarpeellisuuden, mutta olisiko kuitenkin tässäkin parempi vaihtoehto kapselipurkin sijaan esim. marjat metsistä. Marjathan ovat aivan ihania mm. smoothiesdrinkeissä. Tässä yksi hyväksi havaittu ohje: Pakkasesta mustikoita ja vadelmia 2-3 dl, Lasillinen vettä johon lisätty vuorisuolaa ripaus ja liraus sitruunanmehua, 1 tl Macajaouhoa ja seesaminsiemeniä, 1 rkl pellavansiemenrouhetta, 1 kukkurallinen tl hunajaa Ja ei muuta kuin ainekset sekaisin ja juomaksi! Ihanan terveellisen, raikkaan makuinen. Suosittelen!Banaani tuo pehmeyttä, aamulla aikas bueno!

Tutkimuksen mukaan suomalaisten kaapeista löytyy myös muita ravintolisiä erilaisten rasvahappojen ja proteiinien muodossa. Näin myös meillä. Avokkini treenikausinaan vetelee proteenia ja muita urheiluravinnelisiä. Itse ostin Ruohonjuuresta Hamppuproteiinia ja aion maistattaa sitä myös avokillani. Haluan kuulla hänen kommenttinsa. Tässä taas voidaan herättää keskustelua synteettiset proteiinivalmisteet vai luonnollisetproteiinilähteet. Aika paljon on lisätty proteeiinijauheisiin ja muihin urheiluravinnelisiin makuaineita ja se oikea maun lähde puuttuu kokonaan. Kemikaalisotkuako siis? Itsekin käytän Tonalin-nimistä rasvanpolttajaa, josta kirjoitinkin tammikuisessa blogikirjoituksessani. Jälleen naiset tutkimuksen mukaan käyttävät ahkerimmin vitamiini- ja hivenainelisiä, mutta aminohappojen ja rasvahappojen suhteen miehet vievät voiton. Selkeä ero syntyy lisäproteiinin käytössä, yli 26% miehistä sanoo käyttävänsä niitä. Naisista vain reilu yhdeksän prosenttia. Suomalaiset turvautuvat myös luontaistuotteisiin, naisista joka viides ja miehistä n. 17. % Itse uskoisin vuosien mittaan lukujen nousevan, ainakin toivon niin. Tutkimustulokset ovat terve-sivustojen tekemästä Miten Suomi voi –tutkimuksesta. En kirjannut tarkkoja lukemia, mutta näitä ajatuksia artikkelit herättivät minussa.

Flunssaviikon aikana olen toki muutakin touhunnut kuin vain kökkinyt tässä tietokoneen ääressä. Leivon todella harvoin, mutta innostuin Ruohonjuuren sivuilta ruokarseptihakemistosta löytämistä seesam-kekseistä ja päätin kokeilla. Onnistuivat hyvin. Avokkini sanoi niiden muistuttaneen kampanisuja. Ohjeessa tulee aika paljon vehnäjauhoja, joten ei ehkä mailman terveellisin ohje. Jotenkin olen tullut nimittäin siihen tulokseen, että valkoinen vehnäjauho ja sokeri voisi laittaa pannaan. Ostinkin intiaanisokeria kilon paketin. Sama suolan suhteen. Se valkoinen käsitelty suola saa jäädä kaupan hyllylle. Nyt meiltäkin löytyy vuorisuolaa suolamyllystämme. Joka tapauksessa keksit olivat hyviä ja mietinkin voisiko vehnäjauhot korvata esim. speltillä. Spelttiin en ole kovin perehtynyt. Muistan kyllä esim. Terveysmessuilla sitä esitellyn. Silloin ei vaan aika ole ollut kypsä. Varmasti moni muukin tuote nyt kiinnostaa enemmän mitä vuosia sitten messuosastoa kiertäessä. Jos tänäsyksynä pääsen messuille, saas nähdä mitä kaikkea sieltä mukaan tarttuu :D Mutta tässä tämä keksien ohje teillekin

Seesam-keksit - Goma senbei
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 onnellisen kanan muna
1 dl seesaminsiemeniä
Vatkaa voi tai margariini sokerin kanssa. lisää sitten muna. nakkaa sekaan vehnäjauhot ja lopuksi seesaminsiemenet. Sekoita tasaiseksi massaksi. Jätä taikina jääkaappiin tekeytymään noin puolen tunnin ajaksi. Muovaa sitten taikinasta tanko ja leikkaa se 1/2 cm:n levyisiksi siivuiksi. Kypsennä
seesamviipaleita uunissa 180 asteessa kymmenisen minuuttia.

Yrtit ovat olleet ulkona vuorokaudet ympäriinsä perjantaista lähtien. Tilli ja ruohosipuli olivat vähän ylikasvaneita jo ostettaessa. Leikkasin ne aika raalla kädellä ja saimmekin katkarapusalaattiimme ihanaa kesämakua. Ruohosipulille leikkaus teki oikein hyvää, tilli on vähän niin ja näin. Tomaateissa on raakileita kuten myös mansikassa. Basilikassa tulee paljon kuivia lehtiä, sitruunamelissa ja luomuyrtit puolestaan voi hyvin. Persilja on myös liikaa kasvanut, joten taidan pelastaa salaattiin mitä pelastettavissa on ja katsoa miten yrtti virkistyy. Poistaessani huonoja lehtiä, suihkutellessa yrttejä, huomasin pitäväni puuhasta kovasti. Käsin tunnustelemalla joutuu etsimään huonot lehdet ja tunnustelun on oltava varovaista ettei kasvi siitä kärsisi. Homma on vähän hidastakin. Näkevä vain napsaisi kuolleen lehden sieltä ja toisen täältä pois. Mutta minä toimin tavallani enkä ota siitä stressiä. En vaan voi toimia näkevän tavoin ja sillä siisti.

Edellisessä postauksessani mainitsin sivulauseessa valmistaneeni pestoa, joten tässä loppuun vielä sen valmistusohje. En muista miltä sivuilta ohjeen olen napannut.

Vihreä pesto
2 ruukkua basilikaa
0,5 dl pinjansiemeniä tai manteleita
1 dl parmesaania
2 valkosipulin kynttä
1 dl oliiviöljyä
Laita ainekset tehosekoittajaan ja hienonna tasaiseksi. Lisää öljyä tarvittaessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti