perjantai 13. tammikuuta 2017

Syksyn valokranssiuutuudet

Tämä postaus olisi ehdottomasti pitänyt kirjoittaa jo joulukuussa, mutta kirjoittamatta jäi. Kranssit olivat kuitenkin syksyn suurmenestys, joten en aihetta voi sivuuttaa. Ehkäpä näin Nuutin päivän iltana se vielä sallitaan. Ja toisaalta ehkäpä valokranssi onkin pimeän ajan koriste, ei pelkästään jouluun kuuluva?

Tähän asti olen laittanut kaikkiin kransseihin paperinarun väristä riippumatta lämmin valkoinen-valot. Tuttavani pyysi minua tekemään kranssin monivärivaloilla. Minähän tein työtä käskettyä monen ihastuessa kranssiin. Sainkin toisenkin monivärivalokranssitilauksen.

Myös kranssi valkoisella paperinarulla, jossa hopeasomistetta sinisillä valoilla sai hyvän vastaanoton.

Olin ostanut harmaata paperinarua vuoden 2015 Kädentaito-messuilta Tampereelta. Päädyin laittamaan tutut ja turvalliset lämmin valkoinen-valot kranssiin.

Punaiseen paperinaruun yhdistin punaiset valot, lopputulos JOULUINEN

Joulukuisessa Madeinkorso-blogin postauksessa kirjoitin kranssien tekovaiheista. Ja vuoden 2015 lopulla esittelin täällä sen vuoden värejä joista edelleen pintansa piti lämmin valkoinen-valoilla valkoinen paperinaru joko hopea tai kultasomisteella.

Saa nähdä vieläkö ensi syksynä ihmisiä kranssit innostavat. Olin nyt syksyllä niin ahkera tekijä, että neljälle kranssille etsin vielä kotia. On siis hyvä alku syyssesongille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti