sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Syysloma - linnunpönttöjä ja kynttilöitä

Vietimme syyslomaa lokakuun kolmannella viikolla saapuen mökille jo edellisviikon torstai-iltana. Suunnitelmissa oli tehdä käsitöitä ja lenkkeillä. Lenkkeily jäi vähiin, sillä viikonloppuisin metsästäjät pyörivät lähistöllä hirvestämässä ja arkipäivisin jyrryytti metsäkoneet ja tukkirekat. Lisäksi avokin astmaoireet rehotti pahana, joten fyysinen rasitus oli aika vähäistä. Linnunpönttöinnostus ei kuitenkaan latistunut. Heti tuloiltana nostimme pirtin pöydän keskemmälle lattiaa, minun kynttilätehdaspaikka oli ikkunapäädyssä ja avokki viritteli jiirisahansa toiseen päätyyn. Ensiksi lankuista oli tehtävä tukipuu jiirisahalle.

Tuloiltana avokki mittaili ensinmmäisen linnunpöntön lankut jiirisahaan valmiiksi. Minä tyydyin vain asettelemaan aluslaudan paikoilleen. Mukanani oli neljä kiloa mehiläisvahaa :)

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen aloitimme, avokki linnunpöntön teon ja minä kynttilätehtailun. Meillä oli oikein ihana päivä. Takassa tulet, radiossa Suomi-pop ja laseissa punaviiniä :)

Tässä avokin ensinmäisen pöntön ruuvausta :) ja kuva lentoaukkoa vaille valmiista ekasta pöntöstä :)

Päivän aikana tein 24 harmaata mehiläisvahakynttilää ennen alkuillan kokkailuja.

Aterian jälkeen (lohta ja bataattia) siirryin neulomaan kranssin päällistä avokin jatkaessa pönttöjen tekoa. Katselimme Vain elämää ja mainostauoilla avokki sahaili seuraavan pöntön lautoja :) Ja päivän kruunasi saunominen. Kello taisi olla lähemmäksi kaksi ennen kuin kömmimme nukkumaan.

Lauantaina ei jaksettu olla ihan niin ahkeria kuin edellispäivänä. En itse asiassa pyöritellyt kynttilän kynttilää. Ruuaksi tein jauhelihamakaroonilaatikkoa, jota söimme sunnuntainakin. Tuolloin lauantaina kävin loppukesän ja syksyn lintunauhoituksia läpi ja leikkelin arkistoitavaksi parhaat laulelot. Avokki jatkoi linnunpönttöjen parissa. Seuraavana päivänä yritimme lenkkeillä, mutta hirvimiehien autoja oli tien vierukset täynnänsä. Pihassa poltimme roskia ja juoksutimme Ottoa. Illalla käsityöpuuhastelut jatkuivat.Iltaherkuksi paistoin kaura-omenapaistosta, jota nautiskelimme vaniliakastikkeen kera. Avokki ei vaan meinannut millään malttaa lopettaa veistelyään.

Maanantaina oli jo valmiina viisi pönttöä ja ensinmmäinen oli saanut lentoaukon ja ilmareiät :D

Koska pönttötehtailu tapahtui sisällä, imuri surruutti joka välissä. Aina kun rupesimme syömään oli sotkut siivottava. Vielä kun avokin keuhkot oireilivat sahapöly oli saatava nopeaan pois. Silti mies ei malttanut olla touhuamatta. Loppulomaa kohti vauhti vähän hidastui ja lepäilyä tuli enemmän. Tarkoitus oli viettää nuotioiltaa jonain iltana, mutta se jäi toiseen kertaan. Tuolloin maanantai-iltana saunoimme.

Tiistaina avokin jatkaessa pönttöjen tekoa kävin taasen lintunauhoituksia läpi. Minua alkoi vähän jo kynttilät tökkimään, joten oli syytä hidastaa tahtia, jotta laatu pysyisi edelleen hyvänä. Illalla puhuin pitkähkön puhelun ystävän kanssa, jonka jälkeen paistoin kaura-tattaririeskaa nokkosella ja valkosipulilla höystettynä.

Olimme alkuviikosta kuulleet Radio Suomessa mainostettavan Sininen hetki -luonto-ohjelmaa. Sitä kuuntelimme keskiviikkoiltana aterian jälkeen. Ohjelmaa kohtaan odotukset oli korkeammalla, joten se oli ehkä vähän pettymys. Aika tuolloinkin sujahti käsitöiden merkeissä. Ja niin loppulomakin :) Perjantaina sain pyöriteltyä viimeiset kynttilät, mutta onneksi paperinarua oli jäljellä. Tosin myöhään illalla yht'äkkiä puikko irtoaa kaapelistaan, joten käsitöiden teko oli siinä. Joitakin lyhyitä lintupätkiä oli vielä läpi käymättä ja kesävaatteet talvisäilöön laittamatta. Eipä tekeminen loppunut puikko-ongelmiin. Avokki loman aikana teki yhdeksän pönttöä ja minä pyörittelin liki sata kynttilää sekä neuloin kranssin päällisiä 3-4. Sunnuntai-iltana kotiuduimme ja olimme valmiit aloittamaan taasen arkisen aherruksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti