Saunoimme ajan kanssa välillä lampeen pulahdellen. Välillä ripeksi vähän vettäkin ja aterialle käydessämme vähän jännitti saataisiinko vettä niskaamme vai ei. Kävi tuuri. Loppuiltana ei satanut laisinkaan. Grillissa kasvisten lisäksi paistui lehtipihvit.
Ennen yhtätoista sytyttelimme nuotiokokon.
Juhannuspäivänä oli upea aurinkoinen sää. Kävimme taasen kävelemässä pelloilla tavoitteena nauhoittaa kiurun livrrystä. Siinä emme onnistuneet, mutta saimme ilmeisesti tuulihaukan varoitusäänen hyvin läheltä nauhoitettua.
Sunnuntai oli erittäin rauhallinen rento päivä. Istuin ulkosalla kuunnellen kirjaa ja neuloen turkkilaisella neuloksella huivia. Iltaa kohden sää muuttui sateiseksi ja sateinen oli myös maanantai. Tuolloin leikkasin kymmenen lintuäänitettä yöllisistä nauhoituksista avokin potiessa selkäänsä.
Muutamaksi päiväksi kaupunkiin. Kaupunki päivät täyttyivät asiakkaista ja kaveritapaamisista. Tiistai-iltana ystävämme päivitti tietokoneeltani ruudunlukuohjelman ja nettiselaimen. Huomenna samainen ystävä tulee päivittämään koneeseeni windows kympin, huih. Ehkäpä tänä räyhkänä sitten toimii paremmin :D Keskiviikkona tiiviin työpäivän jälkeen istuskelin partsilla teestä ja jätskistä nautiskellen ja kaverin kanssa rupatellen parisen tuntia. Perjantaina puolestaan avokin lähdettyä jo takaisin mökille sain vieraakseni ratsastusystäväni. Söimme herkullista ruokaa parvekkeella kesäisestä säästä nautiskellen. Muutama tunti sujahti rattoisasti kuulumisia vaihtaen. Näin saatiin seuraava lomapätkä käyntiin :) Huomenna piipahdus kaupunkiin ja tiistai-iltana taas loma jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti