tiistai 19. tammikuuta 2016

Marraskuista tunnelmaa valokuvin

Iltapäivällä kirjoittamassani postauksessa lupailin lomatunnelmia valokuvin. Vielä ei päästä lomatunnelmiin, sillä mennään vieläkin kauemmaksi; marraskuun tunnelmiin. Näin lumen peittäessä maan ja pakkasen paukkuessa nämä syksyisen maiseman valokuvat taitavat tuntua vähän synkiltä. Joka tapauksessa marraskuussa saimme ison kasan puuta avokin tilauksesta. Tuo kuvassa oleva kasa kun saadaan sahattua ja halottua polttopuuksi on jokunen työtunti kulunut.Marraskuun viimeisenä viikonloppuna mökillä ollessamme aloitimme urakan sahaten ja halkoen puita parina päivänä. Kuva on otettu jo kuun puolessa minun humputellessa Tampereella.

Niin tämäkin suloinen ja sopuisa koirakuva. Asetelma on mökillä tuttu. Rakkaat karvakuonot pötköttelevät lampaantaljoilla vieretysten.

Avokki osti jiirisahan ja tuona marraskuun lopun viikonloppuna hän innostui työstämään ison puulaatikon. Laatikon kanssa menikin oikeastaan koko tulopäivämme.Valitettavasti avokista kuva ei ihan priimaa takaraivosta palan puuttuessa, mutta ehkäpä kuitenkin näkyy herran sahauspuuhat.

Kun laatikko oli valmis, meillä oli hurjan hauskaa kuvatessamme laatikkoa. Kuten huomaatte, siitä tuli vähän turhan suuri. Minäkin mahdun sinne istuskelemaan, joten saadaan vaatteet, petivaatteet yms. hiiriarmeijalta suojaan. :)Laatikon koko aiheutti uudelleen järjestelyä. Senkki siirrettiin naulakon taakse, naulakon ja pirtin pöydän väliin ja iso laatikko senkin paikalle. Vähän tuli ehkä ahdasta, mutta joululoman aikana siihen kummasti tottui. Tosin pirtin pöytä voisi olla pienempikin.

Päivän valossa oli vielä vähän hassuteltava ja pyydettävä Otto laatikon päälle poseeraamaan :)

Meidän tehdessä puuhommia koirat saivat tutusti kuljeskella vapaana pihapiirissä. Harmaakuonolla oli pannassaan kulkunen, jotta kuulemme missä se liikkuu. Tuo kulkusen ääni ja vanhuksen tassuttelu liikutti minua syvästi. Otin iphonella pienen videopätkän. En tiedä miten hyvin onnistui, koska tätä ei ole kukaan näkevä kuvaillut. Ehkä kuvaakin tärkeämpi on äänet. En tiedä pystyykö siihen mitenkään eläytymään, mutta minulle se rauhallinen liike ja kulkusen ääni teki syvän vaikutuksen.Kulkusen kilinän lisäksi kuuluu avokin puun hakkaus, mutta älkää antako sen häiritä :)

2 kommenttia:

  1. Ihanan sumuista sää on tuossa halkopinokuvassa. Toi video ei muuten toimi, se näkyy vain kuvana tässä. :/

    VastaaPoista
  2. Todella harmillista ettei video toimi. Sain eilisiltana tietää, että muokkaustilassa on videoicon, mutta sitä ei näy ruudunluvulla toimittaessa. Muistan kun se vielä joskus näkyi. Koskakohan kuvankin lisäämisestä tulee mahdotonta... Turhauttaa, harmittaa!!!

    VastaaPoista