sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vuoden eka pt-treeni ja spinning

Torstaina saavuin Vidaan samoihin aikoihin kuin äiti-lapsijumppa loppui ja eteisessä riitti hulinaa Oton saadessa uusia faneja. Koira pääsi pötköttelemään toimistotilaan mun treenatessa Jannan kanssa. Edelliskerrasta oli taas vierähtänyt pitkä tovi. Toivottavasti jatkossa aikataulut menevät paremmin yksiin ja saadaan tiiviimmin treenejä yhdessä, sillä nautin todella ohjatusta treenaamisesta.

Crosstrainerilla lämmittely 11 min. Nyt jalkaterät pysyivät suorassa, tai ainakaan Janna ei niistä "huomauttanut". Vastus taisi olla koko ajan vitosella ja hiki nousi kivasti pintaan. Siitä olikin hyvä aloittaa jalkarääkki vaakajalkaprässillä. Pitkän tauon takia jouduimme vähän hakemaan riittävää vastusta päätyen 59 kiloon. Sain aika mukavasti tuntumaa pakara-takareisiseudulle. Etureisipenkissä tein 25 kilolla. Minusta jotenkin aina etureisien polte tuntuu kamalimmalta ja silloin herkimmin luovuttaisin. Onneksi Janna patistaa jatkamaan ja sietämään poltteen. Etureidet muutenkin tuntuu olevan se kohta mikä helpoiten minulta kipeytyy, joten se mikä ei tapa vahvistaa. Että jatkossakin vaan etureidet töihin!

Testasimme takareisipenkkiä, jossa liike tehdään istuen. Ei toimi minulla! Valuin penkissä koko ajan ja jätimmekin laitteen aika nopeaan rauhaan. Siirryimme tekemään reiden loitontajia painopakkalaitteella. Riittävän kevyellä vastuksella sain liikeradan laajemmaksi ja enempi tuntumaa reisiin. Tässäkin laitteessa tahtoi vähän olla eteenpäin valumisvikaa, mutta ei niin paljoa kuin vastaavalla ilmapainelaitteella. Ilmanpainelaitteista teimme kulmasoutua ja vartalon kiertoa. Kulmasoudussa joutui vastuksen kanssa vähän tekemään komromisseja. Jotta lavan alueelle tulisi tuntumaa vastusta pitäisi olla vähän enemmän, mutta puristusvoima tangosta meinaa loppua. Muistan maalipalloajoilta kun teimme puristusvoimatestejä kaikilla hierojilla oli selvästi huonompi puristusvoima muihin verrattuna. Viimeiseen sarjaan saimme sopivan vastuksen 5 paaria. Vartalon kierrot meni n. 30 kilolla. Kierroissa pitäisi aina muistaa pitää lantio paikoillaan eikä antaa jalan kääntyä liikkeessä. Painopakkalaitteista tein vielä ylätaljalla vetoja eteen. Kokeilimme reisituen kanssa sekä ilman. Reisituesta on yllättävän paljon apua, joten ehkäpä olisi parempi oppia tekemään ilman. Tällöin joutuu hallitsemaan liikkeen vielä paremmin koko kropasta eikä mistään tule apuja.

Oli mukavaa treenata pitkästä aikaa ja kotiin lähdin hyvillä mielin kropassa hyvä ja treenannut olo. Treenikipu saapui toivotusti vierailulle. Eniten tuntemuksia on ollut - yllätys - etureisissä, jonkin verran pakarassa ja kyljissä. Ehkä hivenen yllättäen myös reiden lähentäjissä ja rintalihaksissa :D

Tänään (eilen) Olin ensikerran Vidassa spinningtunnilla ja tykkäsin. Tanjan tunti oli selkeä ja hyvärytminen, biisivalinnat loistavia. Kyseessä oli taso 2 ja 55 min. Treenin aikana oli kolme työosuutta 10, 11 ja 12 min kestoltaan joidenka väleissä neljän minuutin kevyempi pätkä. Palauttelujenkin aikana pääsi hölkälle niin halutessaan. Ja minähän halusin! Työosuuksien aikana poljettiin niin satulassa kuin putkeltakin. Tehtiin mäkeen kiihdytyksiä, ajettiin vastatuuleen jne. Hiki virtasi ja hengästytti! KIVAA!!!

Treenin jälkeen istuimme Marin kanssa saunassa nautiskellen Marin plendaamia smoothieksia(mm. rahkaa, omenaa, banaania, salaattia, siemeniä). Oli hyvä fiilis palata kotiin ja ryhtyä siivoamaan kotikuntosaliamme. Nyt on pölyt pyyhitty, lattiat imuroitu ja treenivälineistö järjestelty, joten ei ole mitään tekosyitä olla ottamatta salia taas aktiivisempaan käyttöön. Siivoamisen jälkeen lohi uuniin ja perunamuussin valmistus. Ja koko päivän energinen ja hyvä fiilis. Ainoa mikä jäi harmittamaan, sykemittaria emme saaneet yrityksistä huolimatta yhytettyä Iphoneen. Taistelin sen kanssa eilisillan ja tän aamuakin, mutta ei... Toivottavasti ongelma ratkeaa pian ja saan sykemittarin treeneihin mukaan. Nyt on taas niin sellainen fiilis, että haluan liikkua liikkumisen perään, ja tahdon tän tunteen kestävän!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti