tiistai 2. syyskuuta 2014

Mökkiviikonloppu

Torstaina olin sopinut kuntosali/spinningtreffit, jotka jouduin perumaan heikohkon menkkaolon takia. Harmitti ihan hirvittävän paljon. Olin niin odottanut ystäväni tapaamista ja yhteistä treeni-iltaa. Tajusin kuitenkin huonovointisena, että ei ole mitään järkeä hypätä treenin pyörteisiin ja kenties oksennella sen jälkeen. Vietin rauhallisen koti-illan avokin jo matkustettua mökille. Aina kun suunnittelin lenkille lähtöä Oton kanssa vettä ryöpsyi taivaan täydeltä. Puhuin parit puhelut ja kirjottelin Facebookin chatissa muutaman kaverin kanssa, joten treeni-ilta vaihtui rentoiluun.

Perjantaina lähdin heti aamupäivästä kaverin kanssa mökille ja teehetken jälkeen lähdimme koko porukka kaikkine koirinemme lenkille. Harmaakuono johti joukkoa avokin kanssa ja vauhti oli melkoinen. Mulla oli jalassa vaelluskengät, joista ilmeisesti iskunvaimennus on pettänyt, joten oli ihan liian kovat kengät kävellä eikä oloa helpottanut tietenkään iki-ihanat naistenpäivät. Sitkeästi vain eteenpäin ja olokin koheni, myös Oton vauhti parani. Toisaalta alkumatkasta tie on aika huonokulkuista ja poika kierteli törrökiviä ja vesilammikoita aivan oikeaoppisesti.

Poikkesimme päätieltä sivutielle, josta piti päästä toista sivutietä pitkin takaisin päätielle. Jossain vaiheessa menimme jonkin pidennyksen kautta ja palattuamme päätielle huomasimme olevamme mökistä ainakin viiden kilsan päässä. Koirille Otolle ja Pekolle tuli hyvää opastustreeniä metsäautotietä pitkin. Saimme muutaman vesikuuronkin niskaan, mutta onneksi Ottokaan ei niistä ollut moksiskaan. Palattuamme päätielle ja tajuttuamme miten paljon matkaa oli takaisin, huoli Harmaakuonon jaksamisesta hiipi sydämiin. Vanhus oli siihen asti painanut menemään hyvää vauhtia ja onneksi jaksoi mökille asti. Toki viimeisillä kilometreillä vauhti hidastui ja sijaistoiminnot lisääntyi. Piti juoda vesilätäköstä, haistella tien vierien kasvustoa jne. Loppuvaiheessa Harmaakuonokin innostui vielä kiristämään vauhtia, mutta mökin pihaan päästyämme se pötkähti nurmikolle huokaisemaan. Olihan se tepsuttanut 12.6 km alle kahdessa ja puolessa tunnissa keskinopeudella 5.3 km/h. Voitte arvata, että vanhus lepäsi ja nukkui koko illan päästyään suihkutuksen ja kuivauksen jälkeen mökkiin lampaantaljalleen loikoilemaan.

Avokki ryhtyi saunan lämmitykseen ja me naiset ruuan laittoon. Kaverini valmisti katkarapusalaatin herkullisella oliiviöljy-valkosipuli-Provencen yrtit-sitruunakastikkeella. Minä maustoin lohen sitruunalla, merisuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja tillillä. Valmistin myös oman maan perunoista perunanyytin grilliin. Aterialla maistelimme ranskalaista valkoviiniä ja jälkkäriksi hömpsyt Talvilikööriä.

Saunasta kolmasti lampeen ja pari kertaa laiturilta pohkeita uittaen todeten lammen veden viilentyneen edellisviikonlopusta hurjasti. Jaloille kylmä vesi teki hyvää ja vei levottomat jalat loitolle. Sama meno oli lauantai-iltanakin. Perjantaina saunan jälkeen istuskelimme vielä nuotiolla ja sisälle mennessämme lämpötila oli tippunut alle kuuteen asteeseen. Syksy tulee ja viileät yöt, ei auta, ei!

Perjantain lenkillä onnistuin hankkimaan rakot jalkoihini, joten reippailut jäi osaltani lauantaina väliin. Jäimme Harmaakuonon kanssa mökille muiden tehdessä liki kahdeksan kilsan lenkin. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carrylla, valkosipulilla, chihlillä ja yrttisekoituksella. Täytettyihin paprikoihin laitoin sipulia, kesäkurpitsaa, Provencen yrttejä, juustoraastetta ja mustapippuria. Lisukkeeksi kaverini valmisti vihersalaatin johon lisäsi raejuustoa ja tein vielä bataattinyytin. Lenkkeilyn jälkeen koirat juoksentelivat vapaana käyden lammessa useampaan kertaan. Kivaa niillä tuntui olevan. Tarkoitus oli olla pidempäänkin ulkosalla, mutta viileä sää ajoi sisälle.

Ilta kului syöden ja saunoen. Saunan jälkeen paistoin pannarin, jonka kanssa mansikoita ja kermavaahtoa. Iltateen kanssa sitä maisteltiin. Ennen puolta yötä jo kömmittiin unille. Olihan edellisiltana mennyt pajon myöhempään.

Sunnuntaina mökin siivous ja tavaroiden pakkaus. Koirat kirmaili pihassa ja kun aikaa jäi lähdin kaverin kanssa kävelemään. Tosin jalassa kumisaappaat, jotta rakot eivät kipeytyisi entisestään. Vauhtimme ei siis kovin hurja ollut, mutta kaikenkaikkiaan reilut kahdeksan kilsaa taaperrettiin. Tavattiinpa nainen hevosen kanssa ja Otonhan piti pari kertaa haukahtaa tuolle isolle eläimelle :D Matka kuitenkin jatkui. Palatessamme ihan viimesillä metreillä onnistuttiin eksymään. Onneksi ei kuitenkaan kovin pahasti. Kilsan verran saatiin lisää mittaa lontostuslenkillemme :D:D

Kotiuduttuamme melkeinpä heti lähdin Marin kanssa ajamaan lainatandemia Kallioon. Oli ihanaa ajella viilenevässä illassa. Nyt ajoimme hieman eri reittiä kuin ajaessamme pyörää Korsoon. Kilsoja tuli reilut 28, keskinopeuden ollessa jotain 15 kilsan paikkeilla. Välillä vähän haahusimme reittiä mistä pitäisi ajaa, mutta pyörä saatiin palautetuksi omistajalleen. Ja nyt kun satulan korkeus oli sopiva lukkopolkimilla ajo pääsi oikeuksiinsa. Oli mahtavaa ja nyt oikeastaan haluaisin omaan pyöräänikin lukkopolkimet. Ja kun viikonlopuksi on luvattu hyvää säätä kovasti toivoisin pääseväni tandemlenkille, sillä vietämme viikonlopun kaupungissa. Saas nähdä miten käy.

Kotimatkalla junassa alkoi uni silmiä painamaan. Avokki odotteli ilta-aterian kanssa, joten ruokaa massuun, iltateehetki ja unille. Mukava viikonloppu oli vietetty ja mukavasti liikuttu. Tästä on hyvä jatkaa syyskuuhun!

1 kommentti: