perjantai 16. toukokuuta 2014

Pyöräilyä ja hydrospinningiä

Olen onnellinen kun voin kirjoittaa tällä viikolla päässeeni ajamaan tandemilla kahdesti kolmas kerta tulee sunnuntaina, YES!!! Mahtavaa!!! Poljettuja kilsoja on nyt yhteensä 18km+16.5km=34.5km. Keskiviikon illan lenkkiin meni aikaa karvan auki 80 min ja eilisellä jotain himpun yli tunnin. Polkiessa oli hauska kuulostella muiden kulkioiden kommentteja. Eräs mies kertoi lapselle kyseessä olevan tandemin, toinen taas lauloi "ajetaan me tandemilla, melutaan ja syljeskellään" ja kolmas tarjosi mäessä työntöapua. Pilotti sähläsi ylämäessä vaihteiden vaihdossa ja pyörä lukittui hetkeksi, joten uusiksi matkaan ylämäkeen :D Mies tahtoi välttämättä työntää meidät liikkeelle ja mäkeä polkiessamme hän huuteli "jaksaa, jaksaa polkea" :)

Molemmat pilotit löysin Facebookin kautta, ryhmistä Korso ja Liikunta-alan ammattilaiset. Molemmat ajelevat pyörällä aika paljon ja sen huomasi ajovarmuudesta, vaikka tandemilla mentiinkin. Molemmat totesi ajamisen olevan vähän erilaista yksikköpyörään verrattuna. Pyörän keula reakoi ohjaukseen ripeästi, mutta takapää tulee hitaammin mukaan :D Toisen kanssa pohdittiin myös kummalle polkeminen tulee raskaammaksi edessä vai takana ajavalle. En kyllä osannut sanoa miten se on, joten liityin pohdiskeluun mukaan.

Molemmilla polkukerroilla aurinko paistoi mukavasti, tosin illalla se ei enään kovinkaan lämmittänyt. Kylmä tuuli puhalsi molempina päivinä, mutta siitä huolimatta ajelu nostatti kevyen hien pintaan ja parissa ylämäessä vähän hengästyinkin. Eilen lähtiessämme hiukan edellisillan poljenta tuntui reisien ulkosivuilla ja istuinkyhmyissä. Yllättävän nopeasti kuitenkin kroppa taas tottui touhuun ja tuntu pitävänsä paikkansa sanonta "kipu lähtee sillä millä on tullutkin".

Tänään pyöräily jatkui sisätiloissa, mutta ei perinteisesti spinningissä vaan hydrospinningissä. Olen kerran aikaisemmin kokeillut lajia, mutta siitä on aikaa 8-9 vuotta ja muistikuvat oli aika erilaiset, tai ehkä nyt tuntirakenne oli erilainen. Nyt tunnista jäi hiukan kahtalainen olo. Oli kiva liikkua, mutta ehkä kokokemus ei kuitenkaan tuonut oloa, tahdon heti pian uudestaan.

Ensiksi puettiin uimatossut jalkaan, nostettiin pyörät veteen siten, että myös ohjaustanko oli veden alla. Käsiin laitettiin uimahanskat, jotta käsillä tehtäviin liikkeisiin saataisiin enemmän vastusta? Hanskani oli aivan liian isot. Ohjaustangosta oli melkein vaikea pitää kiinni. Hydrospinningissä vesi toimii vastuksena, joten vastusta tulee sen mukaan millä nopeudella poljet. Mitään ylämäkivastuksia tosin vedessä ei saa. Pari ekaa biisiä lämmiteltiin polkien rauhallisemmin ja samalla tehden käsin erilaisia liikkeitä veden alla. Lämmittelyn jälkeen vuoroteltiin sikanopeilla poljentaosuuksilla ja rauhallisimmilla osuuksilla missä tuli kädet mukaan. Nuo nopeat biisit oli ihan käsittämättömän nopeita, voisi sanoa melkeinpä olevan mahdotonta polkea niiden tahdissa. Jonkun nopean biisin aikana poljettiin takaperin, joka tuntui vaikeahkolta ja rytmissä pysyminen oli vaikeaa. Nopeiden kappaleiden aikana poljettiin myös seisten suorassa ja persaus takana satulan yllä. Hitaampien aikana tehtiin poljennan mukana käsillä vetoja vuorotahtiin, hauiskääntöjä, rintalihaksia yms. Pysyäkseen istuma-asennossa pyörän päällä oli oikeasti pidettävä vatsalihakset tiukkana. Viimeisen spurttibiisin jälkeen ennen venyttelyä tehtiin pyörän päällä vatsalihaksia. Jalat nostettiin ohjaustangon päälle ja varpaat sujautettiin sarvien alle ja siitä sitten suoria ja vinoja vatsoja :D Ihan lopuksi pienet venyttelyt pyörän sivulla.

Treeni kesti about 40 min, ilmeisesti aloitimme muutaman minsan myöhässä, joten treeni lyheni hiukan, joten oliskohan todellinen treeniaika ollut 35 min??? Jossain vaiheessa nopeiden osuuksien jälkeen kaipasin vesipulloa. Ei aavistustakaan miten nesteytys tuolla hoidetaan, vai hoidetaanko mitenkään. Vai olenko jotenkin ylijanoinen kun kaipasin juomaa tunnin aikana... Kokemus oli oli tosiaan hiukan kaksijakoinen, mutta kyllä ehdottomasti rehellinen oikea spinning vie kyllä voiton. Kiva kuitenkin kokeilla uusia lajeja. Ja sinne oikeaan spinnuunkin taidan päästä ens viikolla. Alkuviikolla onkin monta liikuntahetkeä luvassa, uintia, ratsastusta, vesijuoksua, spinninkiä, venyttelyä... Ja jospa pääsis edes kerran pyöräilemään kevätsäähän. Sunnuntaina onkin Naisten kympin vuoro - kävellen.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulosti hydrospinning erikoiselle. Itsellä kyllä jano tulee uidessakin joten aika jännä ettei juomiseen ollut mahdollisuutta.
    Todella kiva on ollut että oot saanut tandem-pilotteja noiden face ryhmien kautta. Ajatella jos ei olisi facea niin mistäs niitä pilotteja sitten löytäis! Että on sosiaalisessa mediassa hyvätkin puolensa joskus :)

    VastaaPoista
  2. Oli se hydrospinning kieltämättä aika erikoista. Kiva kokeilla, mutta en kyllä säännöllisesti haluais käydä, kertamaksu oli 9.50 e

    Olen kyllä todella onnellinen, että joitain kiinnostuneita on löytynyt kokeilemaan tandemilla ajoa. Tää viikko taitaa olla vaan niin kiireinen ettei aikataulut osu yksiin, mutta kyllä mä taas pääsen polkemaan.

    VastaaPoista