Issikoilla maastossa

Hennan ja Juhanin toimesta saimme ihanan videokoosteen eilisestä issikkavaelluksesta: Kannattaa katsoa :D

Kun tuli ilmi, että osa Silmukkasiskoista on halukas lähtemään issikkavaellukselle, laitoin heti viestiä ohjaajalle Letulle ja sovimme päivän ja ajan. Vaellusta odotettiin innolla ja innostuipa mukaan parin Siskon mieskin :D

Sää ei kovin talvinen ollut, tihutti vettä saapuessamme tallille. Se ei kuitenkaan porukkaamme haitannut. Kypärät päähän ja issikoiden selkään. Jonomuodostelmaan ja ei kun matkaan!

Pari tuntia sujahti vauhdilla. Kaikki nauttivat ratsastuksesta ja osalla syttyi "hullun kiilto" silmiin kysyttäessä halutaanko laukata, ja tottahan toki! Itse laukkasin kahdesti ja ne pätkät olivat elämäni pisimmät laukkapätkät. Ihanaa, mutta hengästyttävää. Jostain syystä toisen laukkapätkän alussa minua hetkellisesti hirvitti. Helpotti kun sanoin sen ääneen. Mitään hätää ei ollut. En kuitenkaan uskaltautunut kolmanteen ja neljänteen laukkaan. Toisaalta harmitti, minussakin asuu se pikkutyttö, joka haluaa aina vain lisää ja lisää. Minussa asuu myös se jännittäjä, joten päätin olla haukkaamatta liian isoa kakkupalaa kerrallaan houkutuksesta huolimatta. Jotenkin oli niin valtava kokemus, hengästyttävän upeaa ja tärisyttävää laukata niin pitkät pätkät kuin laukkasin. Onneksi kuitenkaan muiden laukkamahdollisuudet eivät loppuneet minun luuserointiini :D Ja minäkin pääsin painelemaan reipasta tölttiä matkalla kohti tallia (kilsan laukkasuora), jossa yleensä hevoset laukkaavat. Fenguria selvästi suututti kun emme laukanneet ja vauhti oli sen mukaista. IHANAA!!! Muut laukkasivat tuon suoran ja olivat sen jälkeen hurmiossa. Kyllä minäkin sen vielä joskus laukkaan!!!

Kenttätunneista on ollut todella paljon hyötyä. Tunsin sen itsekin maastossa mennessämme ja myös ohjaajamme totesi sen ääneen. Tasapaino on parantunut hurjasti, istunta, rohkeus ja ylipäätään se ratsastuskokonaisuus. Enään en pidä töltissäkään satulan etuosasta kiinni, paitsi vähän oli pakko laukkasuoralla :D Eikä istunta töltissä karkaa niin pahasti etupainoiseksi kuin ennen. Ylämäissä pysyin hyvin jaloilla ja alamäissä paino pysyi takana enkä jännittänyt mäkiä lainkaan. Jossain vaiheessa kuljimmekin paikassa missä aiemmin emme ole vaelluksilla käytykään, jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Aiemmin siellä kuulemma on ollut aika hankalaa risukkoa, mutta hakkuiden jälkeen helppokulkuisempaa. Ei tarvitse varoa kasvoihin osuvia oksia jne. Jyrkähkössä alamäessä totesinkin Letulle, "täällä ei olla koskaan kyllä ratsastettu". En muistanut sellaista mäkeä koskaan lasketelleeni, ja jos olisinkin, niin taatusti kauhusta kankeana :D Nyt ei edes jännittänyt, joten kehitystä on tapahtunut.

Tallin pihaan saapuessamme kaikki vaikutti tyytyväisiltä ja iloisilta. Riisuimme hevosilta satulat ja suitset, harjasimme niitä ja Fengur sai lämmikkeeksi loimen. Siinä touhuillessa alkoi hienoinen kylmyys hiipiä kosteiden vaatteiden läpi, joten aika kotimatkan. Täällä avokki oli laittanut saunan lämpiämään, joten syötyämme saunaan karistamaan vilun väreet kropasta. Illalla vielä pitkä puhelu ystävän kanssa ja teehetki avokin seurassa kruunasi upean sunnuntain. Tahtoo pian uudestaan vaeltamaan ja nauttimaan. Noh sunnuntaina taas treenataan ratsastuksen saloja kenttätunnilla, YES!!!