maanantai 9. joulukuuta 2013

Hepan kynttilätehdas ja neulomo hiljentyneet joulumuistamisien osalta

Mukissa joulumaustein maustettua vihreää teetä ja vieressä pari palaa tummaa minttusuklaata. Siitä onkin hetki kun käsien ulottuvilla ei ole ollut keskeneräistä neulomusta. Olo on hivenen tyhjiin puristettu. Eihän joulusta ja joulumuistamisista saisi ottaa stressiä, mutta sellainen meinasi vähän iskeä. Avustajani lähtee viiden viikon matkalle ja oli tänään viimeistä päivää ennen sitä töissä. Tarkoitus oli saada joulujutut valmiiksi ja lopulta saatiinkin. Avustajan hammasvaivat pyrki tehokkaasti häiritsemään, mutta nyt voidaan huokaista. Halusin avustajani paketoivan sellofaaniin mehiläisvahakynttilöitä, laittavan hapsut ponchoihin, kirjoittavan joulukortteja apunani jne. Avustajani vei paljon töitä kotiinsa ja toipuillessaan teki valokuvauksia käsitöistäni ja paketoi ne. Olen todella kiitollinen hänelle kaikesta ja riemuitsen, että pääsee lähtemään matkalleen. Ja samalla olen onnellinen, että jouluvalmistelut lahjojen osalta on valmiina ja nyt voin nauttia kaikesta muusta ennen joulua. Lahjojen tekeminen ja antaminen on ihanaa ihmisille joista välittää ja siksipä tämänkin stressin poikasen sai kohtuullisesti taltutetuksi positiivisin mielin.

Marraskuun vikalla viikolla sain sekä avustajaltani että Silmukkasiskolta oikean väristä Teddy-lankaa veljien tyttärien ponchoihin. Keskiviikkoisella Tallinnan matkalla neuloinkin lähes kokonaan pienemmän ponchon. Itse Tallinnan matkasta ei paljoa kerrottavaa ole. Laivassa neuloin, söin herkullisen gluteeinittoman lohileivän, istuin autossa, ostin vähän alkoholijuomia, käytiin syömässä sataman lähellä, taas autossa odottelua laivaan pääsyä. Siinähän pystyi kivasti samalla neulomaan :D Paluumatkalla neuloin. Ponchon päättelin torstai-iltana ensiksi tehtyäni viimeiset vihreät kuusikynttilät. Tiistaina tein yhdeksän asiakkaan työpäivän ja aherrettavaa riitti torstaillekin.

Viikonloppuun mahtui opaskoirapikkujoulut. Perjantaiaamuna peesarin kanssa Prismaan tekemään hurjat ruokaostokset, aikaa meni yli pari tuntia ja sen jälkeen mennessäni omille ruokaostoksilleni, ei millään jaksanut inspiroida koko touhu :D:D Kotona alkuillasta Oton kanssa hortoilua ja toisen ponchon aloitusta. Lauantaina leivoin pikkujouluihin kolme siemenrieskaa ja tein pitkiä mehiläisvahakynttilöitä. Ilta menikin liki 30 ihmisen ja 17 koiran kanssa juhliessa :D Peesareita muistimme kotimaisella hunajalla.

Ja sunnuntaina ehdottomasti viikon kohokohta - ratsastus! Kiitos Annalle ja Quantinalle edellisen postauksen kommenteista. Nyt meillä oli kenttätunti ja hevosilla hokit jalassa. Ja oih, oli IHANAA!!! Ensiksi otettiin kenttä "haltuun", joka oli nyt normaalia pienempi. Aloimme harjoitella vatsalihaksilla hevosen pysäyttämistä ja taas liikkeelle lähtöä. Töltättiin ja kiinnitettiin oikeaan istuntaan huomiota. Lopputunnista otettiin jalustimet pois ja haettiin oikea istunta, kokeiltiin virheasentomme ja samat hommat jalustimilla. Koska kenttä oli jäinen emme laukanneet, mutta oli vaan niin IHANAA!!! Edellissunnuntain paska reissu unohtui kertaheitolla, yes. Illalla jaksoikin ahkeroida viimeiset mehiläisvahakynttilät ja näin kynttiläpaja sulkeutui tältä vuodelta.

Viime viikolla saimme äidin vieraaksemme. Maanantai-iltana olimme tekemässä Inkun ideapajassa joulukortteja (joulukorttipostaus myöhemmin) ja tiistaina ikkunoiden pesua ja mulla ohessa töitä. Avokki sai ruuaksi rakastamaansa maksakastiketta ja riemun puhtaista ikkunoista :D Illalla rentoa yhdessä oloa ja saunomista.

Vietimme mökillä pidennetyn viikonlopun lähtien sinne torstaiaamusta. Mäntsälässä olikin satanut muutaman centin lunta ja sekös hullaannutti koirat. Molemmat kirmailivat innoissaan pitkin mökin pihaa. Takassa tuli ja rento, hyvä olla. Ruuaksi nieriää Mäntsälän S-marketista, jossa on mielettömän hyvä kalatiski, SUOSITTELEN! Koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Maustoin kalan savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja kuivatulla tillillä. Uuniin ja sen kanssa perunamuussia. Pitkin päivää neuloskelin pinkkiä ambitusta ja ponchoa.

Itsenäisyyspäivänä vietimme meidän juhlaamme (5v-kihla ja 6v-seurustelu) hyvän ruuan merkeissä. Herättyämme ja vähän neulottuani valmistin alkupaloiksi kylmäsavulohirullia joidenka sisään yrttituorejuustoa. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carryllä ja valkosipulilla ja tein salaatin. Jälkkäriksi pilkoin juustoja, mutta juustot jaksettiin vasta seuraavana päivänä. Mun kokatessa avokki lämmitti saunaa. Saunatauoilla istuimme kuistilla hiljaisuutta kuunnellen. Ulkotulista kuului vain pientä rätinää. Ennen ruokailua sytytimme kynttilöitä takan päälle ja pirtin pöydälle. Söimme rauhalliseen tahtiin jutellen ja muutama viinilasillinen nauttien. Vielä ennen kymmentä mentiin ulos nuotiolle nauttimaan olosta. Ihana, rento päivä!

Muuten päivät kului käsitöiden merkeissä ja eilen siivoten. Odotan jo joulua milloin pääsee taas mökille rauhoittumaan. Sitä ennen on aika tiiviit miltein pari viikkoa, mutta näiden viikkojen aikana tapaamme monta hyvää ystäväämme, teemme töitä jne... Viikonloppuna minut voi löytää Hyötykoirien osastolta missä olen kertomassa opaskoiran kanssa elämisestä. Haastattelut la ja su 10.30 ja messuosastolla olen lupautunut olemaan pe 13-15 sekä la 13-15. Sunnuntaina olen menossa kahdeksi toiseen tapahtumaan, joten silloin joudun lähtemään jo aiemmin pois messuilta.

Ja lopuksi Lemmikit-lehden ystäville vinkki: 2.12. ilmestyneessä numerossa on juttu minusta ja ihanista koiristani. Jutussa on kaksi kuvaa. Toisessa Otto ja Harmaakuono ja toisessa itse kävelen Oton kanssa hiekkatietä pitkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti