lauantai 29. kesäkuuta 2013

Loppukuun kuulumisia

Kamalaa vauhtia on mennyt tämä kesäkuu; huomenna Otto on ollut luonani tasan kuukauden. Näinkö äkkiä tämä aika todella menee???

Eilen kotiuduimme mökiltä, jossa vierähti puolitoista viikkoa päivä päivältä helteisemmässä säässä. Laituri saatiin käyttökuntoon ja juhannusta vietimme
ystäväpariskunnan kanssa. Aattoaamun vietinkin keittiön puolella pullottaen raparperi-sitruunajuoman, leipoen raparperipiirakan. Juomasta tulikin maistuvaista
ja se meni hetkessä. Ohjeen sain ystävältäni:
2 l raparpereja
3 l vettä
1 sitruuna
4 dl sokeria, tai maun mukaan
Pilko raparperit pieniksi siivuiksi, laita ne likoamaan veteen 4 vrk:si, lisää sokeri, sekoita kunnes sokeri on täysin sulanut. Pullota ja nauti!

Lammen vesi lämpeni hellepäivien myötä ja jo aattona pulahdimme pari kertaa veteen ilman saunaa ja nyt viikon varrella lammen viileys tuntui ihanan virkistävältä
helteen keskellä. Eilen vähän harmitti kun oli aika lähteä kotiin. No tänään onkin ollut sadepäivä enempi vähempi. Tarkotus oli lähteä Kaunissaareen retkelle,
mutta Otto pruuttas ripulit aamulla olkkarin lattialle, joten ei lähdetty. Koira on lääkitty eikä yllätyksiä ole enään tullut. Retki jäi kuitenkin retkeilemättä.
Eilisiltana kävimme tekemässä pienen lenkin, jossa Otto pääsi harjoittelemaan suojateiden ja tien haarojen ilmaisemista, syrjän pitoa tms. Nyt iltapäivällä
kierrettyämme ulkoilualueella kakkapaikoilla käytiin kävelemässä lopuksi asvaltilla. Eilen suojateiden näytöt oli vähän hukassa, mutta tänään poika näytti
ne mallikkaasti. Syrjästä poika ajautuu liiaksi keskelle tietä, joten treenausta vaan lisää.

Mökillä tehtiin puutarhahommia, rapsien rikkaruohoja pois, leikkaamalla nurmikko, kasvien kastelua yms. Kahteen ikkunaan saatiin hyttysverkot paikoilleen,
joka toikin helleöihin suunnatonta helpotusta. Avustajan käydessä matkallaan pohjoiseen, merkattiin pyykkikoneeseen merkinnät, jotta osaan käyttää useampia
ohjelmia. Hankimme keväällä sinne pienen pyykkikoneen ja oih miten tuoksuvaista ulkona kuivattu pyykki voikaan olla. Nyt ei tarvitse joka kerta tuoda kotiin
koiran pyyhkeistä meidän työvaatteisiin pestäväksi. Herra Harmaakuono kun lotraa lammessa monta kertaa päivässä, pyyhkeitäkin kuluu. Myös Otto on uskaltautunut
uimasilleen. Alkuun kahlaili rantavedessä, mutta nyt innostuu välillä hakemaan Harmaakuonon kanssa keppiä, ja uipa se pari kertaa luoksenikin pulikoidessani
lammessa. Koirien energiatasot on kyllä kovin erilaiset. Otto viihtyy pitkiäkin aikoja köllöllään tekemättä mitään, Harmaakuono hakee huomiota ja hakee
seuraa. Välillä Ottokin innostuu kilpailemaan huomiosta. Toisaalta pojat kyllä viihtyvät keskenään leikkienkin.

Mun tietokoneasia on edistynyt hurjaa vauhtia. Sain lainaan kaverilta kannettavan läppärin, jonka eilen postista hain. Ei ehtinyt mökille mukaan, ja nyt
olenkin jo saanut päätöksen Kelasta uudesta aparaatista ja ilmeisesti jo ens viikolla kone ohjelmineen saapuu kouluttajalle, joka kokoaa koneen ja kouluttaa
käytön. Siirryn Windows seiskan käyttäjäksi, jännittävää. Itse asiassa saan nyt siitä hivenen esimakua naputellessani tätä kaverin konetta. Jähtäväksi
jää saanko jo mökille oman koneeni vai otanko lainakoneen. Varmaa on kuitenkin se, että tietokone-elämä voi palata mökkeilyyn. Yllättävän vähän olen tietokonetta
siellä kaivannut. Päivät sujahtaa ulkona ja ruokaa laitellessa, saunoessa jne. Käsitöitä olen jonkin verran tehnyt jaksamatta kuitenkaan keskittyä niihin
kovin hirmuisesti. Sain Revontuli-huivin ohjeen kaavat aukaistuna blogi- ja fb-kamulta, KIITOS! Työtä en kuitenkaan vielä aloittanut kun totesin tarvitsevani
ohjetta lähes koko aikaisesti, etten millään pysty muistamaan sitä ulkoa, ja kun pisteprintteriäkään en omista. Mutta nyt kun tietokone on taas käytössä
ohjetta voin seurata mökilläkin, joten huiviprojekti voi alkaa...

Viettäessäni blogihiljaisuutta olen saanut uuden lukijan, TERVETULOA Hepan mailmaan mukaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti