maanantai 2. heinäkuuta 2012

Lomatunnelmissa

Vaikka takana on vasta yksi viikko lomalaisten hierontoja, loma on todella tervetullut!!!
Oli nimittäin henkisesti aika raskasta. Säätämistä ja epätietoisuutta yllinkyllin. Yrität siinä sitten toimia ammatillisen asiallisesti pinnan ollessa katkeamispisteessä. Ei kovin mieltä ylentävää kuulla lauseita "no jos olisin/olisimme tienneet, että tämä maksaa, ei oltas varattu olleskaan aikaa". Näkövammaisille lomalaisille maksetaan loman aikana kaksi hierontaa sieltä, joka on meidät työhön kutsuneet. Jos heidän avustajat tai omaisensa haluaa hierontaa, he maksavat sen itse. Tämä on neljäs kesä ja näin on ollut aina. No nyt yht'äkkiä väitetäänkin avustajienkin saavan hoidon maksajatahon piikkiin ja kun näin ei ollutkaan, melkoinen motkotus ja valitus. Sitä tunsi itsensä suorastaan pahaksi ihmiseksi vaatiessa asian selvittämistä ja työlleen korvausta. Oli suorastaan helpottavaa kun saimme torstaina tiedon, että 9. päivä alkava viikko on peruuntunut, joten jatkamme vasta 16.7 lomalaisten parissa. Tuleehan toki peruutuksesta rahallista menetystä, mutta mielummin pienempi tulo ja parempi fiilis kuin helvatinmoista säätöä ja taistelua. Mielestäni en ole herkkänahkainen, mutta tuntui aika loukkaavalta miten 4-5 ihmistä paasaa siitä miten halusivat tulla kun luulivat hoidon olevan ilmaista. Ja etteivät missään tapauksessa olisi tulleet, jos olisivat tienneet joutuvan maksamaan hoitonsa.

No en napise enempää tuosta viikosta, totean vain raskasta oli. Iltaisin oman yrityksen asiakkaiden hoitamista ja kotona koomailua :( Keskiviikkona pääsin pienelle tandemlenkille, ja tuo lenkki herätti hirmuisen pyöräilynälän. Laitoinkin pariin pyöräilyseuraan postia kertoen pilottitarpeesta. Vastauksia en ole toistaseksi saanut.

Eilen kävin ostamassa mökille keittiötarviketta avokin käydessä hankkimassa pihatyökaluja. Samalla ostin tulevalle viikolle vähän juomia ja kuiva-aineita. Kotona tavaroiden lajittelua ja pakkailun alottelua. Alkuillasta ystävämme kävi istumassa muutaman tunnin. Kahvittelimme ja juotiin lasilliset valkkaria.

Nyt eteisessä odottaa lähtöä muutama kassi. Huomenna kaupasta vielä ruuat ja ei muuta kuin Hartolaa kohden viikoksi mökkeilemään järven rannalle. Ja lomafiilistä nostaa tuo auringon paiste ja lämmin sää. Ennen äidin tuloa grillattiin foliovuuassa paistosta, jossa tomaattia, bataattia, sulatejuuston jämät, punasipulia, valkosipulia ja pinnalle vähän juustoraastetta. Nam. Grillattiin paistos hiljaisella tulella ja sen kanssa syötiin pihvit. Tuntui aivan mahtavalta kun ulkona tarkeni kesämekossa vielä nautiskella teestä ja äidin leipomasta pullasta. En pidä erityisemmin pullasta ja sen syöntiä välttelen. Äidin pullissa on jotain mistä pidän.
En kuitenkaan syönyt kuin yhden :D

Avokki osti eilen tomaateille tukikepit joissa on koukut mihin varren saa ohjatuksi. Äiti viherpeukalona laittoi ne paikoilleen :D Kävi takapihalla kitkemässä rikkaruohot. Nyt taas kelpaa.

Avokki on kömpinyt jo unille ja äitinikin tuhisee unihengitystä selkäni takana, joten taidanpa minäkin pistää kuulokkeet korville kuunnellakseni kirjaa matkalla höyhensaarille.

Kesäisen ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti