maanantai 27. huhtikuuta 2015

Teekannu ja maistuvaa teetä

Keramiikassa tein teekannun. Sen tekemisestä haaveilin heti keramiikkaryhmään mentyäni. Nyt talvella toteutin haaveeni ryhmän ohjaajan Soile Paasosen minua opastaessa. Nyt on aika esitellä kannu teillekin ja samalla suositella ihania teelaatuja Thehuoneelta. Tämä ei kuitenkaan ole sovittua mainostamista. Kerron vain omia upeita makuelämyksiäni teen parissa.

Kannun alaosassa olen käyttänyt levytystekniikkaa. Kaulitsin savesta sopivan kokoisen ja paksuisen levyn. Muottina käytin muovikippoa mihin savilevy aseteltiin. Muotin ja saven väliin tuli ohut muovi, jotta savi ei tartu kippoon. Alaosan muotoilun jälkeen aloin tehdä kannulle korkeutta makkaratekniikkaa käyttäen. Makkarat on häivitetty toisiinsa kiinni niin sisä kuin ulkopuoleltakin.

Kannun tultua haluttuun korkeuteen suuaukon siistiminen ja päätös mihin kohden nokka. Nokan kohdalle kannun kylkeen pieniä reikiä toimittamaan siivilän virkaa. Nokka valmistui levytystekniikalla, savilevystä leikkasin sabluunan muotoisen nokan, joka suljettiin reunoistaan nokaksi ja kiinnitettiin kannun kylkeen reikien kohdalle savilietettä apuna käyttäen.

Kannun kansi on tehty makkaratekniikalla. Apuna koon arvioinnissa käytin kertakäyttöistä kuoharilasia. Oli tarkkaa puuhaa, jotta kannesta tulisi suuaukolle juuri oikean kokoinen. Tämän takia suuaukko oli pidettävä koko ajan riittävän kosteana, jotta lopullinen kuivuminen tapahtuisi samaan tahtiin kannen kanssa. Näin kutistumista tapahtuu yhtä paljon. Kanteen tein pienen jalan, joka lukitsee kannen paikoilleen. Nuppi on kiinnitetty taasen savilietettä apuna käyttäen.

Kahvan paikkaa mietin pitkään. Alkuun meinasin laittaa sen suuaukon ylle, mutta koska kannu on hiukan etukenoinen päädyin sijoittamaan kahvan nokan vastakkaiselle puolelle. Tein letin, joka aseteltiin lietteen avulla paikoilleen ja lisäsin riittävästi liitoskohtiin tukisavea, jotta kahva kestäisi myös käytössä.

Raakapolton jälkeen piti päättää väri, päädyin mustikka-nimiseen lasitteeseen ja ainakin saadun palautteen perusteella väri on onnistunut. Koska kannun pinnassa pieniä kohoumia ja epätasaisuutta, pinta on elävä ja tuota lisäelävyyttä tulee väristä vielä enempi.

Eerikinkadun Thehuoneella meinaa aina ostosvimma karata lapasesta. Sisään astuessa huumaannun ihanista teelaatujen tuoksuista. Viime käynnillä ostoskassiin lähti todella maukkaita teelaatuja. Kyllä nyt niitä kelpaa haudutella uudessa hienossa teekannussa :)

Vasemmalla Cinnamon Green, hienolaatuinen, täyteläinen maustettu vihreä tee täydennettynä mantelilla, vaniljanpaloilla, kanelin paloilla, omenalla ja kaneliuutteella. Oikealla Nai Xiang Mao Feng, käsintuotettu, vihreä teelaatu, jonka sileä rakenne juontuu sen kasvualustasta. Maitomainen aromi saadaan teenlehtiin luonnonmukaisin menetelmin.
Olen ihastunut erityisesti tuohon maustamattomaan vihreään teehen. Siinä on pehmeä ja makeahko maku, mutta ei kuitenkaan liian makea. Myös maustettu vihreä tee maistuu. Ehkä toivoisin mantelin maistuvan hiukan vahvemmin.

Vasemmalla Carambola White, maustettu valkoinen tee, joka on pehmeä hedelmäinen sekoitus valkoisesta teestä, papaijakuutioista, mansikanpaloista ja tähtihedelmästä sekä ruusunpunaisista ruiskaunokin terälehdistä. Oikealla turkkilainen omenatee, joka on herkullinen niin kuumana kuin kylmänäkin. Voit kaataa kuuman veden teelle ja jäähdyttää yön yli. Tarjoile jääpalojen sekä sitruunan mehulla maun mukaan höystettynä. Kuvassa takana etiketön Thé Relax, joka on yrttisekoitus ihanan rentouttaviin hetkiin aineksinaan vihreä tee, melissa, limepuun kukkaset, tulsi, appelsiininkuori, malvan- ja kehäkukan terälehdet, omena ja sitruunaverbena.
Valkoinen tee mansikalla ja tähtihedelmällä on noussut suosikikseni. Siinä on ihanan pehmeä, lempeä raikas maku eikä se kitkeröidy, vaikka pannussa pidempään olisikin.
Turkkilainen omenatee laadukkaana versiona onkin minulle uusi tuttavuus. Aiemmin olen juonut vain pulverimaista hyvin sokerista versiota. Tähän ei ole lisätty mitään ylimääräistä. On raikas hyvä teejuoma. Täytynee joskus testata kylmänä jäiden ja sitruunan kera. Uskoisin, että toimii kesäjuomana loistavasti.
Thé Relax-tee tuoksuu ja maistuu ihanasti sitruunamelissalle, tykkään. On kiva rauhoittava iltatee.

1 kommentti: