sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Osa 4: Toisen kurssiviikon tunnelmia + kotiutuminen


Toinen kurssiviikko aloitettiin ns. Itiksen lenkillä, joka sujui mukavasti. Otto teki kivasti töitä ja viikonlopun lepo oli tehnyt tehtävänsä. Mutta… iltapäivällä tuli totaalinen romahdus ja muistutus miten hetkessä kaikki voi olla toisin. Mentiin Vuosaareen merenrantalenkille, jossa koiralle tulee näytettäväksi suoraan meneviä suojateitä sekä suojateiden hakuja sekä oikealta että vasemmalta. Otto meni alkuun suojateistä läpi ja uusintaottojen jälkeen aloitti hiipimisen jo 10-15 metriä ennen pysähdyspaikkaa. Eikä haut oikein sujuneet, meni mateluksi. Aamun lenkillä Otto vei rohkeasti vaikeassakin reitissä (rakennustyömaan läpi puikkelehtimista) uskaltautuen kääntyä eteeni ja työntää minua oikealle. Eli, rohkeuden myötä ilmeisesti piti testailla olisko suojateiden näyttö tarpeen vai ei. Onneksi kuitenkin osasin suhtautua tilanteeseen enkä menettänyt hermojani tai tullut epätoivoiseksi.


Kahvin jälkeen Opaskoirakoulun johtaja kävi läpi sopimuksissa olevia asioita sekä vähän lakipykäliin liittyviä juttuja. Opaskoiralla ei ole mitään oikeuksia. Minulla on oikeus päästä opaskoiran kanssa paikkoihin mihin siviilikoirilla ei ole asiaa. Puhuimme myös koirien hyvästä kohtelusta, riittävästä liikunnasta, ravitsemuksesta tms.


Päivällisen jälkeen Johtava kouluttaja luennoin äänen käytöstä ja tuon luennon aiemminkin kuulleena tiesin odottaa huippuluentoa enkä joutunut nytkään pettymään. Kouluttaja osaa hyvin käyttää omaa ääntään antaessa esimerkkejä ja luento oli elävä. Liian usein itsekin syyllistyy käskyjen toistamiseen ja äänen käyttö on mitä sattuu. Nyt kun taas muistaisi jatkossa paremmin itsekin toimia.


Luentojen jälkeen mua ja Ottoa tuli moikkaamaan ystäväni. Käytettiin Ottoa tarpeillaan, jonka jälkeen Otto sai jäädä huoneeseen ja me naiset pyyhkäsimme Itikseen teelle. Olipa ihanaa olla pois laitosmaisista olosuhteista. Kaikki loppuu vaan aikanaan ja palattava Iirikseen iltapalalle.  Ulkoilutusten jälkeen vielä hetki rupattelua kurssikaverin kanssa.


Tiistaiaamuna lähdimme Oton ja kouluttajan kanssa kotimaisemiin Ankkalammen lenkkiä treenaamaan. Alussa Otto meni reippaasti ja innokkaasti, mutta loppua kohden vauhti hiipui eikä oikein kaasukahvan käyttökään auttanut :D Ehkä ”turnausväsymystä” ilmassa. Kotona sisällä ei käyty laisinkaan, sillä avokki oli töissä ja Harmaakuono yksin. En halunnut ”häiritä” pikavisiitillä vanhaa herraa, joten palasimme Iirikseen. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä kotiin.


Iltapäivällä treenasimme tottista ja erityisesti vapaudesta luokse tuloa. Kyllähän koira oli kuulolla ja tulikin lähelle, mutta ei vasemmalle sivulleni. Jäi etuvasempaan tai eteen. Treenaamalla se kuitenkin tarkentuu hiljalleen. Käytiin tekemässä vielä siirtolapuutarhalenkki ennen kahvia.


Päivän luento käsitteli hallittavuutta ja maaseutuopastusta. Käytiin teoriassa hallittavuusliikkeet läpi: seuraaminen, luokse tulo, paikalla olo, nouto jne. Maaseutuopastuksessa koiralle ehkä hankalinpia asioita on oikealta tien haku ilman oikomisia. Luennon piti kouluttaja, joka on Harmaakuonon kouluttanut. Häntä kuunnellessa tuli mieleen elävästi yhdeksän vuotta sitten koetut kurssitunnelmat.


Päivällisen jälkeen tapasin pari Silmukkasiskoa joidenka kanssa kävimme Pime Cafessa. Oli mielenkiintoista olla heidän mukanaan. Toinen uskaltautui ottamaan kahvia termarista itse. Etäisyyksien hahmottaminen tuntui vaikealta, mutta molemmat sanoivat ”kaikkien pitäisi päästä kokemaan Pime Cafe”. Jos siihen tulee mahdollisuus, MENKÄÄ!!! Mutta mainostuksen jälkeen takaisin kurssitunnelmiin… Tokihan Siskot halusivat tavata myös Oton. Otto nauttikin rapsutuksista ennen kuin laittoi silmät kiinni ja nukkui pölpötyksestä huolimatta. Vielä ennen iltapalaa ehdin piipahtamaan Aa:n kanssa valitsemassa uuteen keittiöömme uunin ja samalla iltateellä.


Keskiviikkona teimme taasen lenkin Itikseen ja kuljimme myös sisätiloissa. Treenattiin kahvilakäyttäytymistä samaisessa paikassa missä olin jo kahtena iltana ilman koiraa käynytkin. Tee maistui nytkin ja Otto pysyi paikallaan loistavasti. Käsittämättömän rauhallinen koiraherra!!!Opasti hyvin, kroppa näytti aikaisempaa rennommalta ja tyyppi otti muutenkin sopivan lunkisti. Iltapäivällä Vuosaaren lenkki meni jos mahdollista vielä surkeammin kuin maanantaina. Se oli yhtä tuskaa, ja lisäksi koiran totaalinen väsähtäminen, pakko oli vähän jo antaa anteeksikin.Koirasta kuulemma oikein näki miten poikki se henkisesti olikin.


Kahvin jälkeen viimeinen luento aiheena kaupunkiopastus. Käytiin siis kaupungissa liikkkumista teoriassa läpi sekä julkisissa liikkumista. Väliin saimme kuulla mukavia tarinoita vuosien takaaa. Luennon jälkeen olikin hymy herkässä ja iloinen mieli.


Ennen saunomista ja uintia oli hyvää aikaa pakata. Koti-ikävä alkoi olla jo melkoinen, joten tieto kotiin pääsystä siivitti iltaamme. Sauna ja uinti tuntui hyvältä ja mukavan kurssiporukan kanssa oli ilo vietellä iltaa ajatuksia jakaen.


Torstaiaamuna vielä Vuosaaren lenkki, jossa suojateiden näyttö teemana ja nyt homma sujui mukavasti. Kiinnostus toisiin koiriin oli taas vastaavasti lisääntynyt, mutta hyvillä mielin saatoimme lähteä kotiin. Lounaan jälkeen viimeiset pakkaukset ja päätöskahvit, jossa allekirjoitimme sopimukset ja me kurssilaiset muistimme pienellä kouluttajaimitoinnilla omia kouluttajiamme. Naurua riitti ja vähän tuntui haikealta erota niin mahtavasta porukasta. Kotiin oli kuitenkin ihanaa tulla, vaikka keittiöremontti on vielä vähän kesken. Purin tavarat Oton seuratessa joka askeltani koko illan. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet jo mökille. Ilta sujui väsymyksen kourissa Ottoon tutustuen.


Perjantaiaamuna meillä oli eka kotipaikkakoulutustreeni. Käveltiin meidän lähilenkki Metsolansuon lenkki. Nyt teemana syrjän pito. Otto tahtoi viedä reitillä liian keskellä, joten teemaksi nousi tuo syrjän pito. Ohjeeksi saatiin viikonlopuksi lepoa, ja sitä on noudatettu. Passihakemuksen jätön jälkeen lähdin mökille. Täällä avokki ja Harmaakuono jo odottelivatkin. Koirat juoksivat ja me katottiin istutusten tilanne ja istutettiin tomaattilaatikkoon lisää tomaattia ja paprikaa. Tuntui hyvältä olla taas rakkaidensa lähellä luonnon keskellä. Söimme ulkona grilliperunoita ja lohta, istuttiin viltillä katsellen koirien touhuamista ja rentouduttiin. Ja viikonloppu on mennyt samanlaisissa merkeissä. Eilen kokkasin täytettyjä paprikoita ja avokille raparperipiirakan.


Otto on aivan erilainen koira kuin Harmaakuono. Otto ei mene veteen, Otto on paljon epäsosiaalisempi, arempi tapaus. Täälläkin kulkee aika paljon perässäni ja väistää se ei osaa. Ollaan molemmat avokin kanssa meinattu lentää turvallemme törmätessämme makoilevaan koiraan. Pojalla ei tassukaan rävähdä kun tallomme siihen. Hiljalleen käsky ”väistä” alkaa tulla tutuksi, mutta eihän sitä aina tiedä missä se makaa, joten törmäyksiä tulee kun Otto ei väistä oma-alotteisesti. Paljon on oppimista niin minulla kuin Otollakin ja alkavalla viikolla jatkamme kotipaikkakoulutuksen merkeissä ja toivottavasti kulkumme alkaa tasaantua eikä jokaisella lenkillä nouse jotain teemaa, joka ei vaan sillä kertaa toimi. Ja nyt lepo on ohi, joten tästä hiljalleen lähdetään Oton kanssa eri paikkoihin kestävyyttä kasvattelemaan.

2 kommenttia:

  1. Taas mielenkiintoista luettavaa. Sylvi-kissa on oppinut tuon väistä-käskyn. Sekin tuppaa jäämään välillä jalkoihin. :D

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, jos näitä on mielenkiintoista lukea.

    Nyt tuon väistämisen taidon tärkeyden todella tajuaa. Harmaakuonolla kun se on niin automaattista, mutta eiköhän Ottokin opi kun tarpeeks treenataan ja törmäillään.

    VastaaPoista