sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Huippufiilikset treeniviikonlopun jälkeen

Takana on erittäin rentouttava viikonloppu, avokin kanssa laatuaikaa vietetty urheillen ja hyvän ruuan parissa. Tänään olisi ollut Kaunissaaren retki opaskoiraporukalla. Jahkasin eilisiltaan lähteä vai ei, päädyin jäämään kotiin. Tunsin tarvitsevani omaa aikaa, jotta jaksan taasen pakertaa lomalaisten parissa tulevalla viikolla.
Eilen kotipuuhia ja blogeihin kommentointia ja puolikuudelta treeni. Avokki pumppas penkkitreenin pääsarjalla 5 * 5 * 107.5 kg apuliikkeineen. Mä puolestaan hyppäsin pyörän selkään ja musaa korviin ja 75 min poljenta. Alkuun ajattelin polkevani tunnin, mutta innostuin jatkamaan vielä vartin. Tein spinningtreenin, joten korvissa soineet biisit määräsivät tahdin :D Tuli spurttia, ylämäkeä, hölkkää tms. Ihanasti hiki lensi ja keuhkot vinku ja henki puhisi ja vinkui :D Kotisalillamme haisi urheilu :D Jos muuten teillä on heittää vinkkejä hyvistä spinningbiisejä, laittakaa kommentteihin. Oon tuossa Lontoon murteessa aika heikko, joten on hankala ettiä summamutikassa jostain jotain sopivaa, mutta jos saisin teidän avustuksella biisilistaa kasaan, voisin uudistaa vähän biisivalikoimaani. Ja saisin tehdyksi erilaisia treenejä.
Treenin jälkeen lämmitimme saunan ja eihän meistä kumpikaan jaksanu siellä pitkään olla kovan treenin jälkeen. Istuimme pihakeinussa tauolla maistellen vadelmapäärynämehua, jota Ruohonjuuresta ostin. Oli jotenkin liian makeanmakuista. Saunomisen jälkeen valmistin meille ns. tapaslautaset: aurinkokuivattua tomaattia, oman maan kirsikkatomaatteja juustoraasteella, luomulihapullia, ilmakuivattua kinkkua ja chilipaprikajuustoa. Maistelimme Ruohonjuuresta ostamaani Mate-juomaa, joka oli lasipullossa, ja jonka nimeä en muista :( Vähän punaviiniä ihanat herkut ehkä kaipasivat, mutta emme aukaisseet pulloa.
Tänään lähdimme parin tunnin lenkille, ja oli aivan loistofiilis. Kävelimme pilvipoutasäässä, jossain vaiheessa vähän tihutti ja loppumatkasta aurinko paistoi lämpimästi. Reittimme kulki vanhoille kotikonnuilleni ja siellä oleville lenkkireiteille. Kilometrejä taittui 9-10.  Loppumatkasta Harmaakuono lontusteli, joten vauhtimme putosi jonkin verran. Mutta, on ihan pakko hehkuttaa täälläkin: Teimme avokin ja Harmaakuonon kanssa kaksi juoksupyrähdystä ja mäkin jaksoin! Aina sanon etten jaksa juosta jne, mutta jaksoinpas! Ekalla kerralla juostiin jotain kolmisen minuuttia ja toisella pyrähdyksellä vähän pidempään. Juostu matka myös piteni. Olen ylpeä itsestäni! Juokseminenhan on sokollekin ihan mahdollista, mutta vähemmämpä sitä tulee harrastetuksi. Olen toki joskus aikasemminkin juossut koiran kanssa. Harmaakuonolla vauhti vaan tahtoi kiihtyä liian nopeaan mun kuntotasoon nähden. Nytkin jälkimmäisellä pyrähdyksellä lopussa vauhti alkoi uhkaavasti nousta. Vanhan koiran piti näyttää, kyll’ä sitä vielä jaksetaan :D No juoksun jälkeen vanhaa kotitietäni kävellessämme harmaakuono lontosti eteenpäin. On tehnyt ennenkin tuon, että vauhti tippunut rajusti tuolla pätkällä ja kun päästy taas tänne suunnalle vauhti kiristynyt.
Kotiuduttuamme Harmaakuono sai häränkorvan ja laitoimme bataatin maustumaan oliviöljyyn, pippuriin ja suolaan. Ennen lenkkiä olin maustanut jo possun ulkofilepihvit. Välipalaksi nautiskelin smoothieksen jossa hamppuproteiinia, macajauhoa(kukkura teelusikalliset), pellavan- ja kurpitsansiemeniä, pari desii pakastemangoa- ja vadelmia, tilkka hunajaa. Ja tuolla juomalla jaksokin vetää penkkitreenin. Toukokuussahan avokki teki mulle 12 viikon treeniohjelman, mutta ei se oikein ole toteutunut. Nyt tein 2 * 10 * 20 kg, 2 * 10 * 25 kg, 2 * 8 * 27.5 kg ja 2 * 8 * 30 kg. Apuliikkeinä käsipainopenkkiä 2 * 15 4.5 kg:n käsipainoilla, ranskalaista punnerrusta, hauiskääntöä, pystypunnerrusta tms. Maininnan ehkä ansaitsee yliveto 8 kilon kahvakuulalla 2 * 15 sarjoilla. Treenin jälkeen oli aikas ”saanut olo”; kädet tärräsivät kun suihkun jälkeen hieroin avokin niskaa :D
Ja sitten oliki aika varmastikin ansaitun grilliaterian. Oli ihanaa istua ulkosalla väsyneenä mutta onnellisena endorfiinin jyllätessä kropassa. Grillissä paistuva ruoka tuoksui kertakaikkisen mahtavalta ja se myös maistui herkulliselta. Bataatin ja pihvien lisäksi söimme vihersalaattia. Ruokajuomana vesi. Jälkkäriksi kiinalaista mustaa teetä Kenumia, jota ennen telkusta uutiset ja urkkaruutu samalla venytellen. Nyt on aivan ihana olo ja kohta voi kömpiä kuuntelemaan kirjaa. Olen viettänyt rentouttavan ja akkujalataavan viikonlopun. Urheilu on parasta pään lepuuttajaa. Huomenna arki koittakoon ja helleviikko alkakoon! Me ollaan valmiina!

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi ihanalta ajalta. :-) Olisi kiinnostavaa kuulla lisää avokistasi, minkänlainen ihminen hän on ja kauanko olette seurustellee ja kuinka tapasitte... Jos siis ei mene turhan henkilökohtaiseksi. Tuppaan vain olemaan ihan ylikiinnostunut muiden ihmisten asioista, heh.

    VastaaPoista
  2. Avokkini on nuoruudessaan ollut kilpatason voimanostaja ja hoitanut kotitilallaan nuoren isännän tointa ennen näkövammautumistaan. Uuden ammatin opiskelun myötä tie toi tänne etelään. Ollaan tutustuttu niinkin romanttisessa paikassa kuin judotatamilla 2007, ja seurusteltu joulukuusta 2007. Kihlauduttiin marraskuussa 2008. Avokkini on myöskin hieroja kuten minä. Pyöritämme yhdessä yritystä ja olemme onnellisia :D

    VastaaPoista
  3. AHHAHAAA, kuin romanttista!! :D

    Oikeastaan tulin vain sitä sanomaan, et olet kyllä ihan uskomattoman energiapakkaus!! Onnea vaan jatkoon ja toivottavasti saadaan sit lukea paljon juttuja reissusta..!

    VastaaPoista
  4. Jaunde
    Romantiikalla ei ole rajoja :D
    Ja kiitos! Kaitpa mä pääsääntöisesti aikas energinen olen. Ainakin tykkään kun on paljon tekemistä :)
    Matkakertomusta taatusti pukkaa tuon Azoreidenreissun jälkeen!

    VastaaPoista
  5. Jep, jep! Nyt onkin kropassa aikas treenannut olo :D

    VastaaPoista